— Kuinka niin?
— Juu — hän on kallistanut huvin maljan pohjaan ja nyt on ainoastaan sakka jäljellä. Vaan mitäpä siitä — franseesi on loppunut, nyt tulee mazurka, sitähän sinä tanssit kuin enkeli. Tule!
— Ainoastaan sakka jäljellä, toisti Alice itsekseen. Ja se maistuu niin karvaalta.
— Hän on kalpea, tuo neiti Lager, ja näyttää sairaalta, kuiskasi apteekkarin nuori rouva miehelleen, kun Alice jälleen tuli saliin.
— Hän onkin luullakseni kivulloinen, vastasi apteekkari, ainakin nauttii hän runsain määrin morfiinia ja hermorohtoja, tiedän mä. Kymmenkunta vuotta sitten oli hän vielä reipas ja elinhaluinen tyttö, mutta hänpä onkin kaikin voimin koettanut terveyttään murtaa ja nauttii siitä leikistä karvaita hedelmiä. Emmekö mene puhelemaan hänen kanssaan joitakuita ystävällisiä sanoja, hän näyttää olevan niin yksin, ei kuulu nuoriin eikä vanhoihin.
— Niin, mennään; huudahti nuori rouva innoissaan.
* * * * *
— Se on vilkosen vissiä, ettei minulla ole ollut pienintäkään iloa lapsistani, valitteli rouva Lager loikoillessaan seuraavana päivänä sohvallaan väsyneenä, pää kipeänä. — Alma oli onneton vikaperä, josta ei milloinkaan saattanut mitään tulla, vaikka hän olisi elänytkin, — rouva Lager pyyhki hienolla nenäliinallaan silmiään. Yrjö on kunnoton vetelys, joka jonakuna kauniina päivänä hävittää koko meidän omaisuutemme, ja sinä, Aliceni, saat lähteä kaikesta päättäen taivaltamaan kyöpelin korkeata vuorta. Siinä menettelit myös kauhean varomattomasti, kun päästit sen kreivin käsistäsi. Sellaista tarjousta ei tehdä toista kertaa.
— Mutta äiti — näinhän selvästi, että hän oli mieltynyt toiseen.
— Ja entä sitte? Jos olisit vaan osannut oikein pelata, niin olisi kreivi tänäkin päivänä sinun.