— Onpa niinkin. Sitäpaitsi pitää hän huolta kaikista köyhistä, lastenkodista ja ties mistä kaikesta.
— Vai niin — rouva valtioneuvoksetar varmaankin kääntyisi haudassaan, jos saisi tämän nähdä, ilveili Liina.
— Kyllä hän sen jo eläissäänkin tiesi, mutta luulen hänen jo aikoja sitten luopuneen toivosta taivuttaa Ragnhildiä oman mielensä mukaiseksi. Nuoremmat tyttäret ovat kuitenkin joutuneet loistaviin naimisiin, joten heistä on ollut hänelle enemmän iloa.
— Hän on kovasti muuttunut. Kaikki se väsähtänyt ja välinpitämätön, joka ennen ilmeni hänen olemuksessaan, on nyt kadonnut ja hänestä on tullut hilpeä, iloinen ja toiminnanhaluinen. Harvat rikkaat ovat tehneet niin paljon hyvää köyhille kuin hän, sillä hän ei ainoastaan jaa heille rahojansa, vaan myöskin aikansa, työnsä ja rakkautensa. Ja hän menettelee toimissaan viisaasti. Hän auttaa ainoastaan turvattomia lapsia, sairaita ja työhön kykenemättömiä. Nuoret ja terveet saavat itse tavalla tai toisella elatuksensa hankkia. Ragnhild auttaa heitä ainoastaan neuvoillaan sekä hankkimalla heille soveliasta työtä. Hän on viime aikoina saanut muitakin asiaan innostumaan, niin että on perustettu naisyhdistys. Mutta yksi hänen aikeistaan on rauennut. Hän oli muodostanut Jenny Björkmanin tapaan lastenseimen siinä tarkoituksessa, että kaupungin nuoret tytöt, joiden aika ja terveys salli, auttaisivat lasten hoidossa ja muissakin askareissa. Mutta hän erehtyi. Nuorilla tytöillä ei ollut sellaiseen halua, panivatpa jotkut suorastaan pahakseen, että heille sellaista ehdotettiinkin. Minä puolestani olen kuitenkin sitä mieltä, että tällaisen toiminnan pitäisi olla luonnollisen ja mieleisen jokaiselle naiselle. Sitäpaitsi löytyy tyttöjä, joilla ei ole ollenkaan nuorempia sisaria, jotenka he eivät saa mitään kokemusta lasten hoidossa. Eivät kaikki naimisiin jouduttuaan voi saada äitinsä apua, niin että monen on hyvinkin vaikea tulla toimeen omia pienokaisiaan hoitaissaan.
— Olet oikeassa, ystäväni. Kun katselen tuota pitkää, nuorta herraa, joka istuu tuolla koivun alla latinaa lukemassa, niin tuntuu minusta kuin olisi hän ihmeen kautta noin pitkäksi kehkeytynyt. Surullista ja hullunkurista on ajatella hänen ensi vuosiaan. Vaan sinullahan oli kodissasi siinä suhteessa yllin kyllin käytöllistä harjoitusta, niin ettei sinun tarvinnut lastenseimessä sitä oppia. Mutta sinunpa pikku palleroisesi näyttävätkin siltä kuin olisi terveys ja ilo itse heissä ilmi eläväksi pukeutunut.
Maria katsahti lempein silmäyksin paria tummakutrista poikaa, jotka juoksivat kuin kaksi parihevosta pitkin puutarhan käytäviä. Liinan nuorin tytär, pieni päivänpaahtama tuulikerä oli ajajana.
— Fred ja Frid, huusi Liina akkunasta, — äiti kaipaa teitä.
Pojat lähenivät juosten ja kiipesivät ketterästi kuin oravat akkunasta äidin syliin. Siinä istuivat he sitten läähättäin ja nauraen. Maria suuteli heidän lämpimiä, pulleita poskiaan ja loistavia silmiään; kokonainen mailma rakkautta loisti hänen silmistään lapsia katsellessaan.
Kun lapset olivat hetken levänneet ja kertoilleet leikeistään, saivat he mennä jälleen.
Vilkas emäntä alotti keskustelun uudelleen.