Uteliaana odotti Amy, kenellä naisista olisi onni saada tuo toinen lukiolainen, ja hän tunsi salaista vahingoniloa nähdessään hänen tulevan Ragnhild Cederskjöldin keralla, joka ollen pitempi tanssitoveriaan näytti tavallista ylhäisemmältä. Amy tietysti luuli, että Ragnhild oli käynyt saman pelon ja toivon kiirastulen lävitse kuin hän, ja nyt tunsi samaa nöyryytystä kuin Amy, ollessaan pakotettu tyytymään ylijääneisiin kavaljeereihin. Mutta niin ei ollenkaan ollut asian laita. Koska Ragnhild erittäin tänä iltana oli niin haluton seuraelämään, oli hän tahallaan vetäytynyt syrjähuoneeseen saadakseen siellä häiritsemättä vaipua omiin ajatuksiinsa, ja koska hän niin alun aikaisesta oli saanut seurata mukana vieraisille ja tanssijaisiin, ja sentakia ennenaikaansa saanut kyllänsä tanssista, ei häntä vähääkään surettanut, tuliko hän tanssiin pyydetyksi, vaiko ei. Sitäpaitsi oli muiden arvostelu hänestä niin yhdentekevää, että hän vähät välitti siitä, vaikka jäikin istumaan tanssin ajaksi. Mutta kun hän näki tuon nuoren kavaljeerin ilman naista, tuli hän kuitenkin liikutetuksi hänen epäröivästä kumarruksestaan ja vaatimattomasta käytöstavastaan, ojensi hymyillen hänelle kätensä ja astui saliin. Lukiolainen ei nähtävästi tiennyt miten alottaisi keskustelun ja näytti panevan parastaan löytääkseen sopivaa kysymystä. Sen huomasi hyvin Ragnhild ja auttoi häntä hyväntahtoisesti alulle muutamalla vähäpätöisellä huomautuksella, mikä piankin antoi aihetta sujuvaan keskusteluun. Lukiolaista, joka ei suinkaan ollut mikään pölkkypää, vaan ainoastaan hiukan tottumaton seuraelämään, rohkaisi Ragnhildin ystävällisyys ja se harrastus, millä hän näytti kuuntelevan hänen kertomuksiaan lukiosta, toverielämästä ja tavoista siellä. Kun Amy väliin silmäsi vastapariaan, ihmetytti häntä suuresti, miten nöyrästi Ragnhild tyytyi osaansa; hän ei ainoastaan näyttänyt tyytyväiseltä, vaan nauroikin, joskus oikein sydämmellisesti.
Täynnä suloa ja ilosta säteillen hyöri Alice Lager tanssin pyörteessä. Pikkukaupunkilaisten tapaan oli hänkin jo hyvin nuoresta saanut seurata mukana tanssijaisiin, mutta ollen luonteeltaan toisenlainen kuin Ragnhild, ei hän ollut kyllästynyt, vaan tunsi päinvastoin nautinnonjanonsa yhä kasvavan. Näissä tanssiaisissa esiintyi hän ensikertaa täysikasvuiseksi tunnustettuna, ja uusi kaunis pukunsa sekä yleinen suosio, joka tuli hänen osakseen, olivat omiansa suuresti lisäämään hänen onneaan ja iloisuuttaan. Vaikka hän olikin vielä niin nuori, oli hänellä jo kaikki taipumukset tullakseen ihailluksi kaunottareksi. Jokainen käden liike, katse, ele, hänen tapansa käydä lattian poikki tai nojautua lepotuoliinsa ja tuo kevyt, hilpeä, mutta kaikkea älyä puuttuva keskustelu todistivat, että hän oli kuin luotu tanssisalia ja seuraelämää varten. Tanssin loputtua keräytyi, kuten ennenkin, Alice Lagerin ympärille joukko sekä mies- että naisihailijoita. Ikäänkuin näkymätön vetovoima veti Amy Lundininkin sinne päin. Amylla oli, niinkuin sanotaan, jokapäiväinen ulkomuoto, ja hän itse oli hyvin onneton siitä. Hän olisi suonut itsellään olevan tummat, ajattelevat silmät, kuten Ragnhildilla, runsaat ruskeat kiharat, kuten Alicella tai jotakin, jota hänellä ei ollut, ja jota hän ei voinut koskaan saada. Ja mikä vielä vähensi hänen suloaan, oli hänen levoton, teeskentelevä käytöksensä sekä milloin ivallinen, milloin mairitteleva ja mielittelevä kasvojensa ilme. Hänen korkein pyrintönsä oli päästä Alice Lagerin läheiseksi ystäväksi, jotta edes hivenkin sitä sädehohdetta, mikä tätä ympäröi, lankeisi hänen osalleen. Jossain määrin oli hän jo siinä onnistunutkin. Alice oli siksi varma kauneudestaan, jottei hänen tarvinnut pelätä kilpailijaa, ja olihan Amy varattomimpia. Sitäpaitsi oli heillä kylliksi samoja harrastuksia. Ja kun Amy kaikkia mahdollisia keinoja käyttämällä oli koettanut lähestyä Alicea jo rippikouluaikana, oli Alice ilman epäilystä yhtynyt Amyyn vähääkään aavistamatta, miten katkeraa kateutta tämä uusi ystävä sydämmessään kantoi häntä kohtaan. Kun nyt Alice hilpeästi laski leikkiä tyttöjen kanssa ja hiukan veikisteli herrain läheisyydessä, koetti Amy parhaansa mukaan jäljitellä häntä puuttuen keskusteluun ja antaen toisten huomata, miten läheinen ystävä hän oli Alicen kanssa. Sillävälin tutki hän huolellisesti Alicen esiintymistapaa, katseli toivottomasti huoahtaen hohtokiviä hänen korvarenkaissaan, kiviä hänen sormuksissaan ja hänen kallisarvoista paksua rannerengastaan sekä koetti painaa mieleensä tuon vasta Helsingistä tuodun vaalean silkkileningin kuosia. Kun aljettiin pyytää toiseen franseesiin, tuli apteekkari koettamaan onneaan pyytääkseen Alicea. Ei onnistunut, hän oli jo pyydetty.
— Mutta, sanoi Alice tuolla omalla varmalla ja kevyellä tavallaan, teidän ei tarvitse osattomaksi jäädä. Tässä on ystäväni, neiti Lundin, joka tanssii mielellään.
Apteekkari kumarsi kohteliaasti ylen onnelliselle Amylle, tosin hiukan pettynyt ilme kasvoissaan. Tätä ei Amy kuitenkaan älynnyt. Hän oli liian onnellinen voitostaan.
Apteekkari oli kaupungin kunnioitetuimpia ja siistimpiä nuoria miehiä, ja olihan Alice kutsunut Amya ystäväkseen. Kuitenkin pettyi Amy jotensakin, kun hän huomasi apteekkarin olevan yhtä harvapuheisen, kuin hän itse oli äsken ollut kavaljeeriaan kohtaan. Koko hänen huomionsa oli kiintynyt Aliceen, joka oli heidän vastatanssijanaan, ja joka kerta tanssissa yhdyttyään puheli hän innokkaasti hänen kanssaan jättäen Amyn oman onnensa nojaan. Taaskin kateus, taaskin katkeruus, taaskin pettymys!
Amy parka, miten paljon koettelemuksia! Miksi piti kaiken kuulua
Alicelle, miksi piti kaiken maailman hyvyyden langeta hänen osalleen?
Onnellinen, onnellinen Alice!
— Hyvässä lykyssä, ajatteli Amy, menee hän naimisiin apteekkarin kanssa ja tulee kauneutensa ja rikkautensa takia yhtä arvossapidetyksi kuin kenraalin ja pormestarin rouvat.
Aamu alkoi sarastaa, kun iltasta tarjottiin ja heti sen loputtua erottiin. Ragnhild iloitsi sydämmessään, kun tämä ilta oli ohitse. Amy oli nyreissään, mutta täynnä uusia tuumia ja toiveita. Alice oli täysin onnellinen. Iloisen soiton säveleet ja suloinen imartelu kaikuivat hänen korvissaan, ja kaiken yötä uneksi hän voitoistaan.
6.
Kansakoulunopettaja.