— Lapsi kulta, hänhän on pyykillä.
— Taaskin pyykillä! Eihän ole päälle kahtakaan viikkoa siitä kuin viime pesu korjattiin.
Äiti huokasi.
— Kuinkahan monta vaatekertaa luulet lapsilla olevan? Tuskin on heillä kolmea, neljää kullakin, ja sinä tyttäreni käytät pitkiä rimsuhelmaisia alushameita ja vaaleita pukuja. Ei kestä kauvaakaan, kun taas on pesu valmiina. Sellaista on, kun on köyhä. Olen pyytänyt isältä sinulle paria uutta pukua kesäksi, mutta hänellä tietysti ei ollut rahaa.
— Minun mielestäni voisit ottaa apuihmisen, sanoi Amy.
— Kyllä mielelläni, kunhan sinä vaan sanot, millä sen palkka maksetaan. Sinun pukusi kenraalin tanssijaisiin teki aimo aukon talouskassaan, lisäsi äiti matalalla äänellä, jotteivät lapset kuulisi, jotka myöskin olivat huoneessa.
Amy huokasi kärsimättömästi.
— Tulin puhumaan kanssasi juhlasta enkä kuullakseni noita ijankaikkisia köyhyyden itkuvirsiä. On parasta, etten ensinkään ota osaa juhlaan.
— Se olisikin viisainta, tokasi vanhin pojista, joka oli kiltti ja harvinaisen älykäs lapsi.
— Kuuleppas noita hävyttömiä poikia, tiuskasi Amy suuttuneena. Mitä sinä näistä asioista ymmärrät?