Tyttö käsitti hyvin, etteivät mitkään pyynnöt eivätkä rukoukset auttaisi, vaan sai hän alistua tässä, niinkuin muussakin. Äiti katsahti tuon tuostakin tutkivasti häneen. Hetken kuluttua alkoi hän ystävällisemmin:
— Kuuleppas Ragnhild! Heitä mielestäsi kaikki ajatukset ruveta laupeuden sisareksi sekä muut moiset hullutukset — minulla on sinulle muuta ajateltavaa. Olet yhdeksännellätoista ja on jo aika ruveta ajattelemaan sopivaa — sopivaa naimista — — —
Ragnhild istui liikkumatta, kuulematta katsellen haaveillen ulos ikkunasta. Äiti jatkoi:
— Piakkoin tulee meille mieleinen vieras, isäsi ja minun vanha tuttava, parooni Falk. Aavistan hiukan, että hän tulee — — tulee sinun tähtesi. Se on ollut vanha unelma, että nämä perheet liittyisivät toisiinsa. Hän on vanhaa aatelia ja on varakas. Siksipä on toivoni, että eritoten huolehtisit vaatevarastostasi, sillä hän vierailee luonamme pitemmältä, kunnes asuinrakennus hänen maatilallaan valmistuu. Meillä käy luonnollisesti tavallista useammin vieraita, ja useammin meitä kylälle kutsutaan.
— Vielä useammin kylälle, huokasi Ranghild.
Tätä kuulematta jatkoi äiti:
— Hän on hienosti sivistynyt ja vakaaluontoinen mies, ei tosin enää nuori, mutta sinuahan eivät nuorison huvit ilahutakaan. Muistatko vielä häntä?
Ranghild katsahti hajamielisesti ylös.
— Enhän minä ole häntä koskaan nähnyt.
— Moista anteeksiantamatonta huolettomuutta! Minä puhun tässä ääneni käheäksi tulevaista parastasi ajatellen, ja sinä tuskin tiedät, mistä on kysymys. Tottakai olet hänet nähnyt, koska olet lapsena hänen polvellaan istunut. Hänhän kävi meillä ulkomaille lähteissään, neljä vuotta sitten, sinä otit silloin jo osaa seuraelämään, niin että sinun pitäisi hänet muistaa. Mutta sinä olet aina ollut ajattelematon ja haaveellinen. Jumala tietänee, mikä sinun mieltäsi vilkastuttaisi. Toivoisin sen tietäväni.