"Sanani", sanoi poika yksinkertaisesti ja tähysteli luottavaisena kauppiasta.
Tämä tuli niin liikutetuksi että hänen täytyi kääntyä pois peittääksensä kyyneleitänsä. Köyhän pojan olento miellytti häntä niin, että hän päätti tehdä tämän kummallisen kaupan. Hän oli rikas ja jos hän kadottaisikin ne 200 markkaa, niin ei hän tulisi siitä sen köyhemmäksi.
"No hyvä", sanoi hän, "minä annan sinulle sellaisen koneen sillä välipuheella, että sinä vuosittain maksat minkä voit, kunnes koko velka on maksettu. Sano minulle nimesi ja kotipaikkasi sekä räätälin, jonka luo sinä aijot, nimi ja asuinpaikka."
Jaakko teki niin. Ja nyt valitsi kauppias sopivan koneen hänelle. Rouva alkoi heti opettaa, ja Jaakko oli tässä yhtä tarkkaava ja ahkera kuin hän oli ollut räätälin luona V——ssä. Rouvasihminen, joka asui samassa talossa, salli hänen tulla joka päivä luoksensa ja antoi hänelle vielä päivällisenkin joka kerta. Hänkin oli mieltynyt tähän siivoon ja uutteraan poikaan.
Kun Jaakko nyt katsottiin kyllin taitavaksi, niin pantiin neulomakone laadikkoon, kauppias antoi hänelle suuren vankan kelkan, ja niin matkusti Jaakkomme V——hen runsailla eväillä, hyvillä vaatteilla ja oli hänellä vähän rahojakin, joita puotipalvelijat olivat hänelle keränneet, sillä he katuivat, että olivat nauraneet köyhällä pojalla.
Voi, kuinka hämmästyneeksi tuli se hyvä räätäli kun hän näki Jaakon laadikkoineen! Sekä hän että vaimonsa ja heidän pieni tyttärensä ottivat hänen ystävällisesti vastaan ja kuuntelivat hämmästyksissään kertomusta neulomakoneesta. Räätäli oli kyllä nähnyt sellaisia, mutta ei koskaan hänellä ollut varoja sen hankkimiseen ja mielellään suostui hän nyt tekemään työtä yhdessä. Kaikki kävi erinomaisen hyvin. Työtä saivat he niin kuin he tahtoivat, ja Jaakko nousi ylös auringon noustessa ja neuloi koko päivän. Pitäjän herrasmiehet saivat kuulla historian neuIomakoneesta ja alkoivat teettää vaatteitansa täällä, ja kun räätäli oli hyvä leikkaaja, olivat he tyytyväisiä työhön. Mutta vuoden lopussa voi Jaakko jo lähettää vähäisen osan velastansa hyvälle kauppiaalle. Kun viimeinen osa oli maksettava, meni Jaakko itse kaupunkiin. "Tässä on nyt loput rahat", sanoi hän, "ja tuhansia kiitoksia hyvyydestänne. Nyt voin elättää itseäni kunniallisella tavalla ja auttaa köyhiä vanhempiani. Jumala teitä palkitkoon!"
Nyt työskenteli Jaakko jonkun aikaa erään taitavan räätälin luona Helsingissä oppiaksensa myöskin leikkaamaan, ja ahkerasti kävi hän iltakouluissa oppiaksensa kirjoittamaan ja lukua laskemaan. Kohta voi hän kirjoittaa kirjeen äidillensä. Vähän ajan perästä tuli vastaus, pappi oli sen kirjoittanut. Isä oli tullut takaisin terveenä ja tuonut vähän rahaa. Torpan voivat he pitää, nälkävuoden perästä oli seurannut monta hyvää vuotta, ja nyt olivat he hyvällä jalalla. Mielellään olisivat he tahtoneet nähdä rakkaan poikansa, mutta matka oli pitkä.
Kun Jaakon oppiaika oli kulunut, ripusti hän laukun selkäänsä, pani neulomakonelaadikkonsa kelkkaan ja läksi Pyhäjärvelle, kiitettyänsä ensin tuhatkertaisesti kauppiasta, räätäliä ja kaikkia jotka olivat olleet hyviä häntä kohtaan.
Suuri ilo syntyi kotona, kun hän eräänä iltana astui tupaan eikä kukaan muu kuin äitinsä tuntenut häntä enää, kun hän niin pitkänä ja suurena seisoi heidän edessänsä, hyvin vaatetettuna ja konelaadikko vieressänsä. Illallinen oli pöydällä: vati täynnä lämpimiä perunoita ja muutamia suolasia särkiä sekä suuri kauraleipä.
Jaakko otti vakan kelkastansa, ja sieltä väänsi hän aika kämpäleen sianlihaa, voipytyn ja vehnäleivän, jotka kaikki hän pani pöydälle. Kahvia ja sokeria toi hän äidillensä ja kokonaisen kartuusin isällensä. Katrille ja Annille kummallenkin antoi hän kirjavat lämpimät villahuivinsa.