* * * * *
Sunnuntai tuli. Ei äiti eikä tytärkään ollut puhunut mitään kihlajaisista, mutta kun tuo rikas tilanomistaja toisen kerran yhden viikon ajalla ilmestyi taloon, arvasi jokainen että jotakin oli tekeillä, ja että se nyt saataisiin tietää.
Rengit menivät ulos ottamaan vastaan hevoista, jota tehdessä he tavallista kohteliaammin nostivat lakkiansa tervehtiessään. Piijat juoksentelivat edestakaisin kuin hullut kanat, ja vanha Saara, joka seisoi eteisessä kädet esiliinan alla, notkisti polviansa niin syvään, kuin hänen huonot jalkansa kannattivat. Emäntä ja Niini istuivat jo juhlatuvassa, joka oli puhdistettu ja järjestetty mitä parhaimmalla tavalla, puhtaat hurstit sängyissä ja hienoksi hakatut katajat lattialla. Paitsi emäntää ja Niiniä oli siellä vielä pari rusthollaria vaimoinen, kaukaisia sukulaisia Tenhiälään, ja Järvenpään kanssa tuli hänen vanhempi veljensä vaimonsa ja poikansa kanssa. Kahvia ja viiniä tarjottiin runsaissa määrin, joita nautittiin juhlallisella hiljaisuudella. Sitte sai Niini kihlasormuksensa, ja kyllä se oli "puhdasta kultaa", se oli varma. Veisattua pari virrenvärssyä, istuuduttiin puolispöytään. Alussa olivat kaikki ääneti tässäkin, vaan kun muutamia haarikoita olutta oli tyhjennetty ja paljo viinaa juotu, alettiin vilkastua. Sulhanen, joka luonnollisesti istui Niinin vieressä, tahtoi panna käsivarttaan hänen vyötäisilleen, vaan hän keikahti äkkiä ylös ja juoksi pois. Kaikki nauroivat.
"Voit antaa olla hänen rauhassa jonkun aikaa", kehoitti Järvenpään nato, "hänhän on vasta lapsiriepu. Hän tottuu kyllä vähitellen olemaan morsiamena."
"Niin se käy kyllä päinsä", sanoi toinen rusthollareista, "kun minä kosin vaimoani ja tahdoin suudella häntä, puri se marakatti minua poskeen. Ja nyt me olemme kyllä hyviä ystävyksiä, vai kuinka muoriseni?"
Lihava rusthollarin emäntä nauroi niin sydämmellisesti että paksut kultaperät hyppivät rinnoilla. "Niin, lapset ovat lapsia", sanoi hän sävyisästi.
Porstuakammarissa istui Niini sängyn laihalla ja vaikeroi hyvälle ystävälleen Tiinalle.
"Minä olen niin vihoissani", sanoi hän, "jos se viettelys vielä aikoo koskea minuun, niin karkaan minä kotoa. Eikö hän voi odottaa kunnes nuo toiset ovat lähteneet. Ja jos minun välttämättömästi täytyy olla hänen morsiamensa, niin voinhan olla se ilman että hän koskee minuun."
Tiina nauroi. "Rakas Niini, hän tulee varmaan pyytämään enemmänkin, minä olen monasti nähnyt kihlautuneiden suutelevankin."
"Hyi, mokoma tupakkakuono! ja viinalta hän haisee!" Niini sylki. "Vaan minä olenkin niin surullinen", jatkoi hän sitte. "Minun pitää jättää äiti ja sinut ja kaunis kotini ja Kaunikki."