Ja nyt rupesi Joonas laskemaan kuinka suuri osa äidille tulisi talosta ja mitä etuja hän voisi voittaa. Paraimmalla mielellä tuli hän kotia, ja seuraavissa käräjissä astui tuo muhkea tilanomistaja esiin ja selitti, että hän lopettaa koto jutun.
"Tarkemmin ajateltuani", sanoi hän mahtavasti, "olen huomannut tämän asian olevan mitätöntä laatua. Karkulaistyttö ei ole parempi kuin karkulaiskoira, eikä kaksi tuhatta eikä kaksikymmentäkään tuhatta markkaa voi minua enää saattaa menemään naimisiin hänen kanssansa — hän ei ole edes kahden penninkään arvoinen. Sakari ottakoon hänet, minä en kadehti. Ja sillä tehty."
Nyt kului vielä joku aika ennenkuin kaikki tuli entiselleen. Kihlakunnanoikeus ja konsistorio kirjoitteli muutamia kirjeitä, ja vihdoin oli kaikki selvänä. Nuoret menivät naimisiin ja muuttivat, äidin toivomuksen mukaan Tenhiälään, jossa emäntä oli hallitsijana niinkuin ennenkin ja pian oppi hän arvoittamaan vävyänsä.
Jonkun ajan perästä näytti kuin Järvenpään isäntä olisi unhoittanut kaiken vihan. Hän rupesi käymään usein Tenhiälässä ja oli hyvin kohtelias ja puhelias erittäinkin vanhaa emäntää kohtaan.
Kauniina päivänä tuli hän kosiin. Mutta täällä sai hän kieltävän vastauksen. Äiti oli ymmärtänyt miehen ahneuden ja huonon luonteen ja tahtoi mieluummin jäädä vanhaan kotiinsa, jossa lapset kohtelivat häntä kunnioituksella ja rakkaudella, ja jossa jo pieni tyttärentytär tarvitsi hänen hoitoansa.
Niin sai rikas Järvenpää matkustaa kotiinsa pitkällä nenällä. Kiusallaan nai hän vanhan, toissilmän piijan, joka piti hänen niin kovassa kurissa, että pani viinat ja voit lukon taakse ja piiloitti avaimet alushameensa taskuun. Niin sai ukko vanhoilla päivillään nähdä mihin ahneus vie.
Mutta Sakari ja Niini elivät onnellisina ja tyytyväisinä kauniissa Tenhiälässään ja vanha emäntä ajatteli, että kun loppu oli hyvä, niin oli kaikki hyvin.