"Niin, sinä et ole tullut lihavammaksi kahvista ja vehnäleivästä", sanoi isä puoleksi leikillä.
Miina oli hieman hämillään ja sanoi: "ensi kerran pitkään aikaan minun on nälkä."
"Eikö sinun ole nälkä joka päivä?" kysyi Matti silmät pyöreinä.
"Ei ole. Ja sitä kyllästyy niin kovasti kahviinkin."
"Kyllästyy kahviin!" kirkasi pikku Tiina, joka sai maistaa tätä juomaa vain suurina juhlina ja sunnuntaisin. Kaikki nauroivat, mutta äiti sanoi: "olet matkustanut raittiissa ilmassa, siksi olet saanut ruokahalun."
"Kai se niin on. Tehtaassa haisee öljyltä ja on niin kuuma, enkä minä käy ulkona muuta kuin työhön mennessäni ja sieltä kotiin tullessani." — —
Pyhäpäiviksi oli kaikki käsityöt pantu syrjään. Syötettiin vain elukat ja valmistettiin ateriat. Isä ja pojat antoivat hevosille heiniä ja kauroja sekä toivat puita ja vettä. Siksi oli koko perheellä hyvä aika istua tuvassa ja puhella tahi oikeammin kuunnella Miinan puhetta, sillä hän kertoi työstään tehtaassa ja elämästään kaupungissa. Miina, joka aina oli ollut niin harvapuheinen, oli ruvennut puhumaan niin paljon. Hän oli lukenut kirjoja ja sanomalehtiä lukutuvassa ja käynyt huveissa ja kokouksissa.
Kun Anna toisena joulupäivänä oli lukenut saarnan ja kun kaikki yhdessä olivat veisanneet muutamia virsiä, alkoivat he taas puhua tehtaasta.
"Mitä te sunnuntaisin teette?" kysyi Liisa.
"Ensin nukutaan oikein kauan ja sitten juodaan kahvia", vastasi Miina, "ja sitten käherretään hiukset, pannaan parhaat vaatteet ylle ja mennään jonkun tuttavan tykö kahville. Päivällisen jälkeen taas kävellään. Hauskinta on silloin niillä, joilla on sulhanen. Ja sitten mennään ehkä lukusaliin tahi johonkin kokoukseen."