— Maria!
Nuori rouva pani kirjan pois ja kääntyi anoppiinsa.
— Meidän ei sovi unohtaa näin herttaisella ilmalla tehdä pieni matka saaristoon ja etsiä siellä suviasunto teille — sinulle ja Kaarlolle.
Maria ei tästä ehdotuksesta juuri näyttänyt ilostuvan, mutta hän nousi ja meni herättelemään miestään.
— Kaarlo… herää nyt… ja kuule… Sano!… Tulethan mukaan kesä-asuntoa valitsemaan.
Kaarlo venyttelihe velttona eikä näyttänyt ymmärtävän, mistä oli kysymys. Vasta kun katseensa kohtasi hentovartaloisen, punahuulisen rouvansa edessään, tuli kasvoihin eloa ja hän ojensi Marialle molemmat kätensä.
— Tulla mukaan… mihin… saaristoon… nyt illalla… Ee — ei… olen mieluummin kotona.
Neliääninen vastalause kuului heti sohvalta:
— Oh, kuka nyt on niin laiska! Häpeä — Kaarlo — olla niin välinpitämätön… sinä olet aina kaltaisesi… Ylös nyt vaan…
Maria laskeusi polvilleen miehensä viereen. Silmät hymyilivät veitikkamaisesti hänen puhuessaan viekkaalla äänellä: