— Minne lähdette sitte?
— Tukholmaan tietystikin. Pari kuukautta takaperin tulin siellä nimitetyksi erääseen virkaan.
Minulla on ollut suuria myötäkäymisiä elämässäni — ja vastuksia myöskin, sillä ilman niitä ei juuri tulla toimeen maailmassa. Nyt on vihdoin kaikki tulevaisuuteni suhteen valjennut.
— Kumma, etten ole milloinkaan tavannut teitä Tukholmassa.
— Ihmekös tuo! Suurkaupungissa on lukemattomia, jotka eivät eläissään ole nähneet varjoakaan toisistaan.
He olivat saapuneet verannalle, jonne vähitellen kaikki kesävieraat kokoontuivat. Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, saatiin taas keskustelu vilkkaaseen vauhtiin.
4.
Maria oli ollut Maryhillissä jo neljätoista vuorokautta ja viihtyi siellä mainiosti. Raitis meri-ilma, kylvyt ja oleskelu ulkona, niin, koko saaristolaishuvi-elämä vaikutti odottamattoman virkistävästi hänen hermoihinsa ja palautti mieleen entisen reippaan iloisuuden. Hän oli muuan noita eloisia luonteita, jotka voivat viehättyä koko sielustaan nykyisyyteen ja siitä joskus kohota unelmien siivillä arki-elämän yläpuolelle. Hän ei omistanut tuokionkaan ajatusta olleille ja menneille kirjaville muistoille. Eikä hän myöskään ajatellut, mitä tulisi tapahtumaan kun kesä on mennyt. Maria oli kesävieraiden suosikki, hänen raitis naurunsa liehtoi iloisuutta ympäriinsä ja tarttui toisiinkin. Yksinpä rouva Elfingin sydämen oli hän valloittanut ja he olivat hyviä ystäviä.
— Eihän hän olekkaan ainoastaan herroille puhelias ja rakastettava, vaan ylimalkaan meille kaikille, sanoi rouva Elfving miehelleen pari päivää sen jälkeen kuin Maria oli tullut rouva Fosserin luo.
Tämä yleinen myötätunto aiheutti, ettei kukaan milloinkaan lausunut paheksuvaa sanaa tuomari Bohrmanin ja Maria Askerin alituisesta seurustelemisesta toistensa kanssa. Hehän ovat molemmat norlantilaisia — lapsuuden leikkitovereita — heillä lienee paljon yhteisiä muistoja — mitä omituista ja pahaa siinä olisi? Tätä yleistä myötätuntoa huvilan "päivänhenkilöt" käyttivätkin hyväkseen seurustelemalla toistensa kanssa päivät päästään. Usein kumminkin, kun Maria oli koko päivän viettänyt jollakin hauskalla purjehdusmatkalla tai kävelyretkellä, tunsi hän jonkunmoisia omantunnon soimauksia illalla omaan huoneesensa mentyään. Mutta silloin muisteli hän vaaleaa kiharaa, jonka oli nähnyt putoavan miehensä taskukirjan välistä, muisteli kaikkia niitä iltoja ja öitä, jotka kuolettavassa yksinäisyydessä, tuskassa ja surussa oli saanut viettää — ja levottomuus heti pakeni. — Mitä pahaa tässä kaikessa? Hän ei ollut tehnyt mitään, jota ei koko maailma olisi voinut nähdä, miksi ei hän siis olisi saanut vähän nauttia elämästä hänkin?