Mariassa oli ilahuttava muutos tapahtunut, hän oli vallan kuin ennen. Kaikki olivat huomanneet tämän muutoksen, mutta jokainen luuli sen aiheutuneen huvila-elämästä. Sitä vastoin eivät vähän kummastuneet mamma Asker ja hänen tyttärensä, kun tapasivat Marian iloisena ja onnellisena kuin päiväperhonen. Milloin he jotenkin suurella melulla tulivat häntä tervehtimään, otti Maria heidät vastaan sydämellisyydellä, joka sai heidät ihmettelemään. Kaksi kertaa olivat he käyneet rouva Fosserin luona.
— Enpä ollut tuntea miniääni, virkkoi rouva Asker tyttärilleen heidän toista kertaa palatessaan Maryhillistä, hän on nyt tasaantunut ja tullut niin iloiseksi; eikö teistäkin, lapseni?
Niin, sen olivat kaikki panneet merkille.
Mitä Mariaan itseensä tulee, tiesi luonnollisesti hänkin muutoksen, mikä oli tapahtunut koko sielunelämässä, mutta ei hän kellekään virkkanut siitä, eipä edes tahtonut itsekään sitä ajatella — ettei tuon muutoksen syyt kokonaan paljastuisi. Hän antoi kaiken entisen olla niinkuin se oli.
Aamiaiskello soi ja Maria kiinnitettyään rubiinineulan vaaleaan kesäpuseroonsa kiirehti ruokasaliin Kirje oli hänen paikallaan; se oli Kaarlolta, hän tunsi käsialan. Maria aukasi sen luki nopeasti. Hän ei huomannut, että ruskea silmäpari kaiken aikaa mielenkiinnolla tarkasteli häntä. Erik Bohrman tahtoi lukea Marian kasvoista jotakin, tahtoi nimittäin saada varmuuden ajatuksilleen, joista ei voinut irtautua nimittäin kysymykseen, rakastiko Maria todellakin, miestään. Hän ei uskonut sitä ja näytti nyt Marian kasvonilmeistä saavan tukea epäluulolleen. Kun Maria oli lopettanut ja taittanut arkin takaisin kuoreen, meni Erik Bohrman verannalle ja syvissä mietteissä katseli viiniköynnöksen sinertäviä lehtiä.
Aamiaisen jälkeen tuli Erik Marian luo puutarhaan.
— Olen täksi päiväksi vuokrannut veneen ja rohkenen ehdottaa pitkää purjehdusmatkaa, sanoi hän tavallista hiljempää, mutta muuten luonnollisella äänellä. — Olette hieman kalpea ja sen vuoksi purjehtiminen teitä paljon virkistäisi.
— Kiitos, olisin mielelläni tullut, mutta mieheni saapuu tänään tänne ja viipyy huomiseen asti. — Maria puhui yhteen henkäykseen ikäänkuin peläten, ettei ehtisi kaikkea saada kyllin nopeaan sanotuksi. Katse oli maahan luotuna.
— Vai niin. Olenpa utelias näkemään hänet. Mihin aikaan hän tulee.
— Vallan pian. Kirjettä on hän tavallisuuden mukaan epähuomiossa pitänyt yhden päivän taskussaan lähettämättä, sillä sen olisi pitänyt eilen saapua.