— Pikku Mari, mikä sinulle tuli äsken? Miksi käyttäydyit sillä tavoin mammaa kohtaan? — puuttui Agnes Asker lausumaan lempeän nuhtelevasti.
Maria laski käsivartensa alas, jolloin Agneskin veti kätensä pois.
— Jos te siitä asiasta olette koko ajan niin vilkkaasti keskustelleet, on parasta, että menet jälleen toisten luo.
— Mutta, Maria… hyi… Miksi olet tuollainen minulle? Minä…
— Anteeksi, Agnes! En todellakaan ole tänään oikein kiltti… En tiedä mikä minun on. Enhän minä tahdo olla epäystävällinen sinulle. Sinä olet paras kaikista. — Maria tarttui tyttösen käteen ja pisti sen kainaloonsa.
— Kyllä me sentään olemme kaikki pohjaltamme hyviä, luulen minä. Syy on vain siinä, että nuo toiset ja sinä ette voi ymmärtää toisianne.
— Ehkä! — Maria lausui tuon sanan äänellä, joka oli kaikkea muuta kuin vakuuttava. — Mutta mitä lienenkään sitte tehnyt niin kauhean valitettavaa äsken tuolla sisällä? Päätin tulla sinne, siinä kaikki. Ellen saa tulla sinne, asun kaupungissa koko kesän.
— Tietystihän sinä saat tulla. Mutta sinun pitäisi pyytää anteeksi mammalta, sitte olisi kaikki jälleen hyvin. Katsos — ainoastaan tavasta, millä jokin asia toimitetaan — yksinomaan tavasta riippuu kaikki.
— Niin, se on totta, sanoi Maria, jonkinlainen syrjäsointu äänessään. Mutta kun en tiedä mitään rikkoneeni, ei minulla ole mitään anteeksi pyydettävää.
* * * * *