"Eikö hän sitä tiennyt?" huusi nummenkukkanen ja pysytteli hyvin suorana.
"Niin", nauroi virvatuli. "Kuinkapa se, joka kernaimmin seurustelee kirkko-isien kanssa ja aina ensiksi kysyy vanhoja kirjoja, eikä nuoria ihmisiä, saattaisi yht'äkkiä ymmärtää, mitä muutoksia kolme, neljä vuotta voi nuoressa leikkikumppanissa aikaansaada! Aina kaukaisessa muinaisuudessa liikkuvat ajatukset eivät niin nopeasti suloisessa nykyisyydessä kotiudu. — Suloinen, armas oli nykyhetki! Hei vaan!" Ja liekki vääntelehti ja kääntelehti, leimusi, lauleli ja hyppeli niin vallattomana niityllä, että kipinät vain lensivät. Lumpeenkukka pelkäsi jo, ettei se enää mitään kertoisikaan.
Silloin avasi professori huuhkaja nokkansa ja sanoa tokasi: "Olet kai itse ollut ylioppilas, sinä vekkuli, koska tiedät kertoa niin paljon kelpo nuorukaisestasi ja puhut hänestä kuin olisi hän ollut kumppanisi ja totisuudellansa sinua harmittanut!"
"Hui hai! Minäkö ylioppilas! Miks'en yhtä hyvin professori! Enpä olisikaan ensimmäinen niin korkealle kiivennyt virvatuli! — Minäkö olisin koulupenkillä istunut! Minäkö paksuja vihkoja kirjoittanut! Haha, haha! Teepöytä oli minun luentosalini ja mitä tiedän, sen kuulin siellä heidän puheistansa!"
"Puhuiko sinun vakava nuorukaisesi?" kysyi lumpeenkukka. "Oi, kerro toki, mitä hän sanoi?"
"Paljon, paljon, hyvin paljon! Paljon enemmän kuin teitä haluttaa kuullakkaan! Matkoista, Englannista, josta juuri palasi, veljestä, enosta, tädeistä ja serkuista, jotka siellä oli tavannut."
"Eikö mistään muusta?" huokasi lumpeenkukka nolona.
"Kyllä toki!" sanoi liekki aprikoiden. "Sanoo kerran tunteneensa pienen tytön, josta oli pitänyt hyvin, hyvin paljon ja jonka uskollisena leikkitoverina oli ollut. Paljon hyödyllistä oli hän tyttöselle opettanut: nuoran alitse juoksemista, vanteiden pyörittämistä, puujaloilla kävelemistä. Kun hän oli tullut tyttöselle hyvästiä sanomaan, niin tämä oli hypännyt puutarhapenkille, paremmin ulottuaksensa ison veikon kaulaan. — Sellaista hän jutteli."
"Kuka pieni tyttö sitten oli? — Missä oli puutarha ja missä penkki?" huusivat kilvan pienet ruohot ja nummenkukat.
Hei, kuinka sukkelaan tulonen silloin suikahti heidän keskellensä, tarttui ruohojen ja kukkien hentoihin lehtiin ja ravisti niitä aika rajusti! Huusi sitten kiivaasti: