"Oletteko vaiti! Olkaa siivolla! Odottakaa! Kuinka minä kaikki tietäisin! — Olinko minä silloin läsnä?"
Pienet ruohot ja kukkaset kyllä huomasivat, ettei liekki niin pahaa tarkoittanut, vaikka niin rajusti riskaili. Ne nauroivat vaan ja sanoivat niin mielellään kuulevansa pienestä tytöstä.
"Vait, vait!" huusi liekki. "Kuulkaa toki mistä nuorukainen puhui: ensin jäähyväisistä puutarhapenkillä — sitten takaisintulostaan. — Sanoo kaipaavansa lasta, — pientä siskoansa. — Täällä oli solakka nainen, pitkissä hameissa, joka vakavasti keskusteli palvelijan kanssa, joka huolellisesti emännöitsi, askaroitsi avaimien ja teepöydällä olevien lautasien ja kuppien kanssa. — Se oli niin uutta, niin vierasta. Hänestä tuntui vain, kuin pitäisi kuoren puhjeta ja sieltä pujahtaa esiin entinen pieni siskonen, joka kiipeisi hänen polvellensa."
"Nuorukaisraukka kaihosi pientä siskoansa," lausui lumpeenkukka.
"Usko vaan pois!" jatkoi virvatuli. "Usko pois, jos sinua huvittaa! Minäpä en häntä uskonut! Kaiho on kalpea! — Veitikka! Hän oli niin onnellisen näköinen! Tummat silmät säihkyivät, loistivat, riemuitsivat. Vakava suukin hymyili, niinkuin hymyily olisi varta vasten sitä varten luotu. Nuori tyttö kavahti kiireesti pystyyn. Ei sanonut tahtovansa olla vieras ja outo."
"Pieni tyttö puutarhapenkiltäkö?"
"Impisilmikkoa tarkoitan, joka voileipiä voiteli. Hei, tuolla hän nyt istuu jakkaralla äitinsä jalkain juuressa, nojaa palmikkopäätänsä sohvaan, vilkaisee nuorukaista veitikkamaisesti silmiin ja kysyy: 'Olenko nyt entisen, rakkaan, pienen Hannasi kaltainen?'"
"Oliko hänellä kiiltävät, kullankeltaiset palmikot?" kysyi kiireesti kaislakukka.
"Ja palmikkojen päässä silkkinauhat?" huusi uteliaasti nummenkukka.
"Hi, hi, hi!" tirskui tulonen ja pyörähti kiemurrellen ympäri. "Ei ollut! Eipähän sattunut! Ruskeat oli palmikot, nauhoja ei näkynyt! — Mutta malttakaahan, malttakaa!" — Ja liekki keinuttelihe oikealle ja vasemmalle ja lausui hitaasti, yksitoikkoisesti hyräillen: "Niin, — niin, — niinpä se olikin! Nuorukainen silittelee kädellänsä tytön päätä; — sanoo miettivästä tytön tukan tulleen niin tummaksi, ettei sitä enää tuntisikaan. Palmikon latvassa vain ja otsalla havaitsi vielä vähäisen entistä kultaista kiiltoa. — Mahtoi olla valekultaa, koska niin huonosti värinsä piti!"