"Herra armahtakoon!" valittaa liekki. "Tuuli tulee! Se ei sitä salli!
En uskalla, — en uskalla tulla!"
"Oi, auttakaa toki sitä!" pyysi lummekukka, kääntyen kultakuoriaisten puoleen. Nämä lensivät pienen virvatulen luokse ja vakuuttivat sille, kyllä suojelevansa sitä, kunhan vain tuli mukaan.
"Ei, ei", huudahtaa liekki ja vetäytyy vielä kauvemmaksi. "Teillähän on siivet! Niillähän te löyhytätte tuulta! Mutta jos te kulkisitte edellä ja näyttäisitte mulle turvallisen tien, niin seuraisin teitä."
Niin tehtiinkin. Kuoriaiset lensivät rantaa kohti ja vapiseva, pieni liekki leijaili hitaasti jälessä. Mutta rannallakin hypähteli se levottomasti vilkkuen sinne tänne ruohojen välissä, säikkyi jokaista nuokkuvaa nurmennukkaa, etsi yhtenään vielä parempia piilopaikkoja ja kun se viimein alkoi hienolla, heikolla äänellänsä kuiskata, valitti lumpeenkukka, ett'ei se ymmärtänyt sanaakaan.
"Etkö sinä osaa uida?" kysyi nuori tarhapöllö.
"Kyllä. Uida osaan hyvinkin!" virkkoi tulonen. "Olenhan aina uiskennellut. Mutta ennen minulla oli jäykkä karttapaperi-kaulus kaulassani ja istuin kiiltävällä pikku tuolilla, jolla oli kolme korkkitulppa-jalkaa."
"Tässä on sinulle laiva. Se on varmaankin venheesi veroinen", tokasi tarhapöllö ja viskasi oksaltansa kuivan tammenterhon alas veteen.
"Kerranpa tuokin nokkaviisas neitonen sukkelan keinon keksi", kuiskasi kuoriainen kumppanillensa, katkaisi ohuen kukkaisvarren, istahti uiskentelevaan tammenterhoon ja sousi sen taitavasti rantaan. Täällä jätti hän pienen laivan sinisten lemmikkien huostaan ja lensi kappaleen matkaa mäenrinnettä ylös sinne, missä hänen toverinsa ja virvatuli jo odottivat. Molemmat kuoriaiset koittivat nyt rohkaista pientä virvatulta ja näyttivät sille, miten se pitkin riippuvata vadelmaköynnöstä saattoi aivan mukavasti laskeutua venheeseen. Alhaalla auttoivat sinisilmäiset kukkaset sitä astumaan venhoon ja siellä nyt istui pikku tuli tammenterhossa ja hätkähti hädissään, kun pieni venhe vähän keikahti. Kultakuoriaiset olivat kutsuneet avuksensa suuren yöperhosen, jolla oli komeat kirjavat samettisiivet. Tämä lensi pitkin veden pintaa, löyhyttäen siivillään ja kuljetti edellänsä virvatulen venhettä. Kultakuoriaiset lensivät edellä, olivat iloisia ja ystävällisiä ja koittivat naurattaa pientä tulosta ja saada sen pelkoa asettumaan. Mutta pienoinen liekki istui kumarassa, pihisi pelokkaasti hiljakseen, ja uskalsi tuskin ympärillensä vilkaista. Siten se saatettiin lahdelman poikki. Lumpeenkukan vieressä pysähdyttiin. Kultakuoriaiset sitoivat tammenterhon, kuten ainakin pienen venheen, lumpeenkukan leveisiin, uiskenteleviin lehtiin.
"Lapsiraukka!" lausui lummekukka. "Nythän se on tehty! Pelkäsitkö kovasti?"
"En ole tottunut vesimatkoihin", sanoi liekki hiljaisella äänellään. "Minun kiiltävä tuolini oli aina paikallaan. Ahtaaseen, kodikkaaseen kammioon suljettuna vietin elämäni. Posliiniset olivat seinät, varjostin viheriä. Ei hengähdystä, ei ääntä! Hiljainen sairashuone. Vaalea valokehäni vartioi tyynesti huonetta, — piti hämyssä pientä kanssapuhetta kuutamon, hopeaisen kuutamon kanssa. Kuutamoista hohdetta, kuutamoista rauhaa asui sairaankin kalpeilla kasvoilla. Väsynyt, raukea vartalo. — Sommittelen hänelle unia, — kudon varjoharsoja sameitten silmien eteen. — Hänen pitäisi nyt nukkua. — Nukkuneeko? — Matalalla jakkaralla vuoteen vieressä istuu nuorukainen, — pitää sairaan hervotonta kättä omassaan. Hän puhui vasta niin lempeästi, niin kauniisti kuolemasta, ilosta kuolemassakin. Rukoili sairaan kanssa, kunnes tämä nukahti. Nuorukaisen vakavista, tummista silmistä sädehtii rauha ja se usko, joka kuolemankin voittaa. Eikö valkosiipisiä enkeleitä kuun säteitä myöten liihoittele huoneeseen? Mistä valo, joka välkähtää nuoren papin ja sairaan kasvoilla? — Nukkuneeko hän vielä? — Jo liikahtaa! — Huulet kuiskaavat nimen 'Hanna!' Sen nimen hän usein mainitsee, — kutsuu lastansa. Nuorukainen kumartuu lähemmäksi. — Pitääkö kutsua tytär tänne? — 'Ei, ei?' Sairas hymyilee, miettii. Sanoo mielellänsä olevansa nuorukaisen kanssa kahden kesken, sanoo olevan vielä niin paljon hänelle puhuttavaa, ja aika on lyhyt."