Mutta toinen, jalompi kultakuoriainen sanoi: "Ei maallinen onni olekkaan mikään kukka. Se on raitis, vihanta puu, laakeri ja myrtti ovat sen oikeat nimet."
Mutta nyt kun vilkaisivat syrjään, vaikenivat kaikki. Missä äsken vielä kirjavat, tuikkivat tuloset olivat jutelleet ja hehkuneet, oli hiljaista ja pimeätä. Ainoastaan alhaalla veden rajassa paloi kostealla kivellä korkea, heleä liekki.
Ei kukaan tiennyt kuinka se oli sinne tullut, eikä kukaan voinut luulla, että se muitten virvatulten lailla olisi lennähtänyt tänne yli veden. Se seisoi niin suorana ja juhlallisena, se loisti niin tyynesti ja sädehti niin kirkasta, puhdasta valoa. Kun kaikki sitä odotellen katselivat, eikä kukaan rohjennut sitä puhutella, alkoi se vapaaehtoisesti kaikuvalla ja sointuvalla äänellä kertoa:
"Olin kirkonvalo."
"Kirkonvaloko?" keskeytti kovasti rähähtäen professori huuhkaja.
"Onpa vielä ratkaistava, josko teitä kuolemanne jälkeen valona
pidetäänkään! Millä vuosisadalla elitte, korkeasti kunnioitettu
'Ignis fatuus'?"
"Yhdeksännellätoista vuosisadalla, herra professori. Mutta te ymmärsitte minua väärin. Olin eläessäni alttarikynttilä."
"Oi, pyydän anteeksi! Sitä en todellakaan olisi voinut ajatella!" pärisi pöllö. "Kyllähän siitä syntyisikin koko hauska juttu, jos kuolleet kirkkoisät öisin virvatulina soilla ja rämeillä hyppelisivät."
Liekki katsahti vakavasti lintuun ja vaikeni. Hetken kuluttua jatkoi se seuraavasti:
"Laajan, kukoistavan laakson keskellä, pienellä kunnaalla kohoaa vanha kirkko. Vuoret metsäisine rinteineen ja vakavine kalliohuippuineen seisovat puolikaaressa sen ympärillä ja ovat jo monta vuosisataa katselleet tuota laakson harmahtavaa lasta, entisen hurskaan ajan muistomerkkiä. Taivaan sinikansi kaareutuu sen yllä ja vieno kesä-ilma. Heinäkuun auringon helteiset säteet leikkivät lehmuslehdossa kirkon luona. Sisällä pyhässä huoneessa on viileätä, varjoisaa, salaperäistä. Eivät vuoret, eikä puut pääse sinne sisälle vilkaisemaan. Ainoastaan päiväkullan kirkas silmä katsahtaa korkeiden, kirjavien akkunain kautta kirkkoon. Pienet ruudut hehkuivat tummanpunaisina ja loivat ihmeellisen lämpimiä värivivahduksia vanhuuttaan harmahtaville kiville. Alttarilta ovelle saakka ulottui pylväskäytävä, jonka vahvat, mutta solakat pylväät keveinä kohosivat korkealle, kannattaen holvikattoa. Eivät ne sitä raskaana taakkana kantaneet. Kohottivat vain sitä vahvoilla käsivarsillaan korkealle, niin kepeästi, kuin lahjaa, jonka rakastava käsi iloisesti tarjoo ja tahtoisi vielä korkeammalle kohottaa, vielä likemmäksi kaihoomaansa sydäntä! Oi Herran huoneen ylevää pyhyyttä! Jo hiljaiset muurisikin henkivät rauhaa ja pyhä kunnioitus kynnystäsi vartioitsee.
"Tuoreet ruusut koristivat alttaria. Ruusuvaipalla seisoi ristikin, jolta Vapahtajan lempeät kasvot katselivat alas. Sen vieressä rehotti tavaton juhlakoriste: kaksi korkeata, lumivalkeata ja tuoksuvaa liljaa. Keskimmäisen käytävän kuluneille kivillekin oli sirotettu kukkasia. Aikaisella aamupuhteella taitetut puutarhakukkaset ja kaksi alttarilla palavaa kynttilää olivat ainoat elävät olennot hiljaisten, vanhojen muurien sisällä. Missähän olivat ne kädet, jotka kerran rakensivat nämä pylväät? Kuinkahan monta kynttilää lienee täällä jo palanut ja sammunut? Kuinka monta siunausta olikaan täällä aikojen kuluessa lausuttu! — Mutta missä olivat huulet, jotka ne lausuivat, missä päät, jotka hartaudella olivat kumartuneet kirkollista siunausta vastaan ottamaan? Ja kuinkahan moni niistä sydämistä, jotka täällä olivat rukoilleet, sykki vielä? — Autiota ja äänetöntä oli tyhjissä penkeissä. Ja ulkona, avonaisen kirkon-oven huippukaaren kautta näin vihantain puitten alla monta vanhaa, lahonnutta hautaristiä, nuokkuvia ruohoja ja monta tuoresta kukkaiskumpua. Kuinka monta niistä, jotka kerran täällä istuivat, onkaan sinne kätketty! — Entä ne, jotka tänään tulevat tänne rukoilemaan? — Ulkona kirkkomaalla on vielä monta tyhjää paikkaa. Näin haaveksii hiljaa palaessaan alttarikynttilä, kirkonkellojen juhlallisesti soidessa ja laakson yksinkertaisen maakansan juhlapuvuissaan astuessa kirkkotietä vainioiden välitse." Näin kertoi liekki.