Nuoren tarhapöllön kertomus oli vielä kesken, kun kaikkien silmät kääntyivät tuonentarhaan päin. Siellä sukelsi suoperäisestä maasta monessa kohden esiin pieniä loistavia liekkejä, jotka hyppivät ja liehuen kiitelivät yli suon, pysähtyivät, huojuivat tuikkelehtien, sammuivat, leimahtivat taas kirkkaasti palamaan, lähestyivät tanssien ja vajosivat sitten yhtäkkiä veteen. Taas syttyivät ne toisessa paikassa ja liitelivät heinien huipuilla piirissä pyörien, hyörien, suorastaan lampea ja pientä lahdelmaa kohti.
"Oi, mitä tuo on? Ketä nuo ovat?" kysyi säikähtäen lummekukka ja kätkeytyi vavisten valkeain lehtiensä suojaan.
"Kas vaan, tanssijoita!" huusi hilpeästi kuoriainen. "Mainioita tanssijoita yöllä ja sumussa, mutta eivät kuulu metsäoopperan tanssijoihin! Eivät ole heinäsirkkoja!"
"Mahtavat olla unkarilaisia tanssijoita", tuumasi toinen kuoriainen. "Mustalaisten kanssa kuuluvat maahan tulleen ja tanssivat kernaasti kuuttomina öinä taivas-alla. Virvatuliksi niitä luullakseni kutsutaan."
Ja kun nyt taas solakka, säihkyvä liekki hitaasti soljui aina vedenrajaan asti, vetäisi kuoriainen välkkyvän miekkansa, ojensi sen liekkiä kohti, astui aivan sen eteen ja huusi kaikuvalla äänellä:
"Seis, virvatuli, seis! Puhu ja vastaa! Ken olet?" Pieni tirskunta kuului vastaukseksi ja ivallisesti sähähtäen vajosi liekki veteen.
"Oi, nuo eivät ole oikeita tanssijoita!" kuiskasi peloissaan lummekukka. "Aaveita ne ovat!" Ja kun taas suon laidassa liekki vilkahti ja jäi, jalka melkein vedessä, seisomaan veden rajaan, huusi lummekukkanen hädissään:
"Kaikki hyvät henget kiittävät Herraa!"
"Ijankaikkisesti, amen!" vastasi pieni liekki, seisoi siinä vakavana ja kirkkaana sekä jatkoi vielä: "Kernaasti vastaan ja ilmoitan kuka olen, kunhan vaan siivosti kysytään."
"Ilmoittaako se mikä virvatuli on!" ajatteli vaahteran alla kuunteleva poika ja siirtyi vielä lähemmäksi rantaa. "Saankohan täällä kuulla, mitä ei kukaan opettajakaan tiedä?"