Tammiharju tädin ainoa poika oli yliopistossa ja luki kameraalitiedettä.
Joka kerta kun Helsingistä tuli kirje, sykki sydämmeni äärettömän lujaa, ja minä ajattelin — tiedän kyllä ketä. Tuhansia pieniä viittauksia ja yllykkeitä käytettiin toivossa, että täti lähtisi kanssani Helsinkiin; mutta hän ei ollut mitäkään tietävinään, ja me jäimme Rauhalaan. Toivo Tammiharju tuli jouluksi kotiin ja lähti sen jälkeen taasen Helsinkiin, vaan minulla ei ollut toivoakaan päästä mukaan. Hän oli Väinön, Leinon ja Arvon hyvä ystävä; mutta mitä hyvää siitä oli; minä jäin kuitenkin Rauhalaan.
Kerran toukokuun alkupäivinä kysyi täti minulta, jos minun tekisi mieleni seurata häntä Helsinkiin; hän aikoi mennä sinne kevätjuhlalle.
Nytkös minä tulin hassuksi pelkästä ilosta! Minä tädin kaulaan; minä tanssin karkua huoneiden lävitse emäntämamsellin kanssa, jonka ensin sain käsiini; mutta minun iloni ei tullut pitkälliseksi.
Seuraavana päivänä sai täti sähkösanoman, eräältä maisteri Vakavalta Helsingistä, pyynnöllä, että hän heti matkustaisi Helsinkiin; Toivo oli sairastunut. Täti tarvitsi vaan tunnin valmistuaksensa lähtemään, ja niin jäin minä taasen petettyine toivoneni kotiin.
Saatpa olla vakuutettu siitä, että minä silloin itkin katkerasti, ja minä olin oikein vihainen Toivolle, joka juuri nyt tuli kipeäksi ja siten haihdutti kaiken iloni.
Kului päiviä, eikä tädiltä tullut mitään tietoa. Herra Jumala kuinka oloni Rauhalassa oli yksitoikkoista. Eräänä iltana tuli kuitenkin kirje, jossa täti ilmoitti minulle, että minä sain lähteä nyt perästäpäin Helsinkiin. Pekka sai tulla saattamaan minua.
Emma, en itsekään uskonut sitä todeksi, istuessani vanhoissa vipuvaunuissa, jotka heiluivat niinkuin vaivaisen onni, pyöriessään tiellä rakkaasen, armaasen Helsinkiin, jonne niin hartaasti kaikesta sydämmestäni halusin päästä. Minä ajattelin teitä ja laulajaseuraa; minä ihmettelin jos … ymmärräthän, mitä minä ihmettelin?
Kuusi penikulmaa on sentään äärettömän pitkä matka, kun sydän sykkii levottomuudesta. Vihdoinkin pyörivät vaunut kaupunkiin Töölöön tullista; oli jo jotenkin myöhäinen illalla.
Minä taisin tuskin istua hiljaa pelkästä ihastuksesta, etenkin kuin matkalla majataloon meitä vastaan tuli iloisia ylioppilasparvia valkoisine lakkineen, joku parvi laulaenkin.