Kaikki nämät valkeat lakit, kaikki nämät iloiset laulut, kaikki tuntui minusta niin hurmaavan hauskalta, että minun oikein piti nipistää käsivarteeni, vakuuttuakseni, että se todeltakin olin minä, joka lensin seinästä seinään isoissa vaunuissani.
Vihdoin pysähtyivät ajopelit hotellin eteen. Pekka valmistui jo astumaan alas kuskipenkiltä vaununoven avaamista varten, mutta samassa ilmestyi kaksi valkeata lakkia uuden viereen. Toisen lakin omistaja avasi oven, toinen laski alas astimen.
Minä en selvään muista, kuinka minä tulin alas vaunuista; sillä toisen molemmista kohteliaista ylioppilaista olin tuntenut häneksi, jonka miehevän kaunis muoto kymmenen pitkää kuukautta yhä oli ollut selvänä sielussani.
Minä epäilen kuitenkin suuresti, että hän nosti minun alas. Minun on varsin mahdoton muistaa, jos minä tervehdin, jos minä puhuin, taikka mitä minä sanoin, niin minun päätäni pyörrytti; ja jos ei tuota hyvää ja kelpo Väinöä olisi ollut, niin minä varmaan olisin käyttänyt kovin tyhmästi, kun Arvo Vainio niin äkkiarvaamatta siirsi minun maahan.
Väinö ja hän saattoivat minun sisälle tädin luo, joka tuli minua vastaan surullisen näköisenä. Sittenkuin olin häntä tervehtinyt, sain taasen takaisin kadonneen rohkeuteni ja taisin nyt puhua ja vastata niinkuin muutkin järjelliset ihmiset.
Kyllä Arvo minun mielestäni oli kaunis menneenä vuonna, kun hänen näin ensikerran, mutta minä vakuutan sinulle, että minusta on, kuin hän nyt olisi kymmenen tuhatta kertaa kauniimpi.
Minä kysyin heti Toivoa ja sain kuulla, että hän oli sairashuoneessa; hän oli taittanut toisen käsivartensa.
Arvo ja Väinö söivät illallista meidän kanssamme, jonka jälkeen he lähtivät pois, niinkuin silloin luulin, panemaan toimeen serenaadia minulle.
Täti ja minä jäimme siis kahden, ja sitten kertoi hän seuraavia Väinön,
Arvon ja koko X:ssä käyneen lauluseuran tekemiä kauniita tekoja.
Lue nyt oikein tarkkaan, niin saat huomata kuinka erinomaisen tunnollisia ja kelpoja ihmisiä ylioppilaat olivat. Minun mielestäni heidän pitäisi jäädä ylioppilaiksi koko elinajaksensa; sillä eivät he milloinkaan enään tule niin hauskoiksi, kun he ovat valkoista lakkia kantaessansa. Kuule siis, ja ihastu!