Kun sävelet hyväilivät hänen korvaansa, unohti hän kivun sydämmessänsä, ja toivo ja luottamus tuli entisen alakuloisuuden sijaan; tämän vaikutti ylioppilaitten laulu.

No, Emma, eikö tämäkin ollut kaunis teko? Kyllä sinun täytyy tunnustaa, että ylioppilaat, puhuttakoon heistä mitä pahaa tahansa, kuitenkin ovat hyväsydämmisiä nuorukaisia.

Muista, että tämä tapahtui Toivon äidille, ja sitä kunnioitusta, jota he osoittivat hänelle, kehoittivat siis paljoa kauniimmat tunteet, kuin ne ovat, jotka johdattavat heitä, kun he ovat kohteliaita meille, nuorille tytöille.

Koko ajan, kun täti on ollut Helsingissä, ovat Arvo ja Väinö aina joutoaikoinansa seurustelleet ja kävelleet hänen kanssansa; he ovat laulaneet hänelle Kaisaniemessä ja muutamina iltoina pitäneet serenaadia hänelle.

Jos minä menneenä vuonna olin ihastunut ylioppilas-laulajiin, niin minä nyt oikein pidän heitä hyvänä, sentähden kuin he olivat niin kauniisti ja hellästi kohdelleet surullista ja murheellista äitiä.

Juuri kun täti oli lopettanut kertomuksensa, kuinka ystävällisiä Toivon kumppanit olivat olleet, ja kun minun piti rupeemaan selittämään ihastustani, sai laulu suuni sanattomaksi.

Se oli serenaadi, mutta en minä sitä itseeni ottanut; minä tiesin, että nämät verrattomat laulajat olivat monena iltana laulaneet tädille, ja kyllä he sen tänäkin iltana olisivat tehneet, jos ei minua olisi Helsingissä ollutkaan. Mutta ei tämä minusta laulun arvoa vähentänyt, päin vastoin, koroitti se sitä.

Väinön ääni kuului niin kirkkaasti, ja minä ajattelin Eeliä.

Nyt, armas Emma kultaseni, on päätetty niin, että täti jää tänne, siksi kun Toivo paranee sen verran, että äitinsä surutta saattaa jättää hänen. Tietysti minäkin jään, että tädillä on seuraa. Me jäämme siis luultavasti tänne toukokuun loppuun. Kyllä te minun mielestäni saatatte taputella Luoto enoa ja sovittaa asia niin, että tekin tulette tänne.

Aatelkaas, kuinka verrattoman hauskaa me saisimme. Kun sitten lähdemme
Helsingistä tulette te mukana Rauhalaan, jonne täti on kutsunut Väinön,
Arvon ja ne kahdeksasta ylioppilaasta, jotka tahtovat seurata Toivoa.