"Kiusa", huudahti Selma ja veti kätensä pois.
Tässä heitä keskeytettiin ja Selmaa loukkasi se, että Arvo sanoi häntä kiusaksi. Suuttumus unohtui kuitenkin, kuin ylioppilaat illallisen jälkeen rupeavat laulamaan.
Nuoret, seitsemäntoista, kahdeksantoista ja yhdeksäntoista vuotiaat tytöt, älkäät kuunnelko ylioppilaslaulua, jos tahdotte pysyttää sydämmienne rauhan, vaan tukkikaat korvanne ja paetkaat, sillä vaara on suuri.
* * * * *
Kuinka pian eikö neljä viikkoa kulu, kun meitä ympäröi kaikki, joka taitaa innoittaa sielua ja miellyttää mieltä.
Laululla, tanssilla, kävelyillä, veneretkillä ja matkoilla kaikkiin ympärillä oleviin kauniisin paikkoihin kuluivat ne viikot, joita laulajamme viettivät Rauhalassa, eikä ainoatakaan päivää kulunut, joka ei olisi jättänyt jälkeensä jotakin mieluista muistoa sekä nuorukaisille, että tytöillekin, jotka Rauhalassa olivat.
Kuinka paljoa eikö oltu selitetty; kuinka pitkälle eikö oltu ehditty niissä kaksin lauluissa, joita nuorien sydämmet lauloivat ja kuinka onnellinen eikö tämä aika ollut. Katoavainen on kuitenkin kaikki maallinen riemu; sillä niinkuin sillä on alku, on sillä loppukin. Kun määrätyt neljä viikkoa olivat kuluneet, ei Luoto ukolla enään ollut aikaa kuluttaa Rauhalassa, ja ylioppilaittenkin täytyi lähteä kunkin kotiinsa; siis oli yleinen eroaminen käsillä.
Lähdön edellisinä päivinä näyttivät kolme lauluseuran jäsenistä vakavimmalta, kuin muulloin, ja tytöt — he näyttivät, kuin olisivat olleet kuumeessa.
Oli aamulla viimeisenä päivänä kuin Rauhalassa oltiin.
Herra Luoto sytytti piippunsa ja aikoi lähteä pidemmälle kävelylle, kun
Väinö tuli hänen luoksensa.