Väinö ei saattanut pidättää uutta naurua nähdessänsä Selman silmiä. Nuori tyttö katseli enoa, silmin, jotka näyttivät, että enon viimeiset sanat vaatisivat kostoa. Väinön naurukin yhä enemmän suututti häntä, sillä hän kääntyi häneen päin sanoen:

"Onpa ilkeätä, kun nyt naurat. Hyvästi, eno, minä menen kotiin ilmoittamaan Antille kutsumustasi."

"No, etkö tule tyttöjen luo?" kysyi Luoto.

"Tottakai, jos en muuten, niin lohduttamaan heitä. — Tiedätkö mitä, Väinö, minun mielestäni olisi laulajien sopinut valita jonkun muun kuin sinun ensimmäiseksi tenoriksensa. Tenorista ei Jumalan kiitos ole puutetta; hyvästi!"

"Älähän vielä, minä seuraan sinua", sanoi Väinö. "Meillä on harjoitus kello 12, niin että minun kaikissa tapauksissa täytyy lähteä."

* * * * *

Selma Saurion äiti oli herra Luodon nuorin sisar, joka oli ollut naimisissa läänin sihtieri Saurion kanssa; mutta sekä Selman isä että äiti olivat kuolleet, ja Selma oli heidän kuoltuansa ollut isänsä äidin, leskitehdastelija Saurion luona.

Rouva Saurio oli kasvattanut poikaansa kaikella kovuudella, jonka hänen luja ja miehevä luonteensa omisti, eikä se ollut vähää. Mutta yhtä luja ja kova kuin hän oli ollut poikaansa kohtaan, yhtä myöntäväiseksi tuli hän hänen tyttärellensä. Luonteensa mukaan oli rouva Saurion pitänyt tulla mieheksi. Hän oli äkkinäinen, vallanhaluinen, luja ja lannistumaton, ja kuitenkin kiersi häntä Selma sormiensa ympäri ja teki kaikkia mitä hän tahtoi tuon ynseän eukon kanssa.

Tosin luuletteli rouva Saurio itse, että hän oli Selmalle sangen kova, ja että tämä piti häntä erinomaisen suuressa arvossa ja oli hänelle nöyrä ja kuuliainen; mutta hän oli varmaan ainoa koko talossa, joka sitä luuli. Kaikki muut näkivät, että Selma kokonaan vallitsi mummoansa; ja jos jotakin tahdottiin saada täytäntöön, esim. lujaa tuomiota, jota työmiehet toivoivat helponnettavan, niin silloin käännyttiin aina Selmaan, ja sitten taidettiin olla varmat, että hän ajoi asian niin että eukon täytyi antaa perää ja suostua hänen vaatimuksiinsa.

Antaaksemme lukijalle kuva mummon ja Selman keskinäisestä välistä, tahdomme kertoa sitä kohtausta, joka tapahtui heidän välillänsä, kun Selma tuli kotiin Luodolta.