Hän oli kelvollinen pappi, kävi usein Elsan luona ja näki että hän oli tyytyväinen ja onnellinen. Itse oli hän naimata.
Kun hän kuoli, lahjoitti hän omaisuutensa kouluhuoneuksen rakentamista varten.
LOPPU.
TURHUUDEN LAPSI.
Leski vapaaherratar Klenkrona kuului niihin naisiin, jotka sydämestä rakastavat ylellisyyttä ja loistavaa elämää. Hän oli ollut kaunis; eikä koskaan tietänyt muuta kun oikkujensa tyydyttämistä. Elämä hänelle ei ollut muuta, kun että alinomaa olla tansseissa, näyttelyssä ja muissa huveissa. Että jotakin huoneellista löytyi, siitä leski vapaaherratar Klenkrona oli aivan tietämätön.
Lähes neljänkymmenen vuotiaana jäi hän leskeksi ja silloin tapahtui että miehen entisestä suuresta rikkaudesta oli aivan vähäsen jälellä.
Se oli kuitenkin turha asia vapaaherrattaren silmissä, että hän sitä olisi ajatellut, eli tehnyt jotakin muutosta elämässään, vaan jatkoi kulkuaan hulluuden radalla.
Hänellä oli kaksi lasta, ruma poika ja kaunis tytär. Jälkimmäinen oli äitin lemmitty, se tahtoo sanoa: vapaaherratar koristi ja puki vähästä tytärtään kauniimpiin ja uudenmukaisempiin vaatteisiin, antoi hänen opetella tanssimaan, laulaan, soittelemaan ja ranskaa juttelemaan j.n.e. Sillä kun tyttö oppi puhumaan, totutettiin hän kaikkiin joka voi esiintuoda hänen etevyyttään ja tehdä häntä eteväksi seuraihmiseksi. Se, kaikkea sisällistä arvoa vailla oleva äiti, ei milloinkaan ollut tytärtään opettanut jotakin, jonka kautta hänen sydämensä olisi tullut hyväksi, ja ihmisarvonsa lisääntynyt.
Poikaa, jolla ei löytynyt ulkonaisia etuisuuksia, oli äidin vaikea kärsiä, ja sen vuoksi hän aikaisin vietiin erään koulunopettajan luo, jonka yksinkertaisessa ja rakastettavassa perheessä hän kasvatettiin.
Kun vapaaherra Klenkrona kuoli, oli poika jo hovioikeuden notarius, tunnettu ja suosittu kelvollisuutensa ja todellisen luonteensa vuoksi.