Tytär taasen, kahdeksansoista vuotias tyttö, oli yksi pääkaupungin enin suosituista ja loistavista nuorista naisista. Hän oli kaunis, tanssi kuni enkeli, lauloi — hm, kuni satakieli, niin sanoivat hänen suosijansa kumminkin. Neiti Zelina Klenkrona vaatetti itseään uusimmalla tavalla, oli ollut kuukauden Parisissa ja taisi mestarin tavalla vääntää kaikkein nuorten miesten päät, jotka häntä lähestyivät.
Enimmän osan aamupäivästä oleskeli hän peilin ääressä, tutki kaikki tualetin apulähteet, ylistääkseen kauneuttaan ja liikkuvaisuutta kasvoissaan. Ei kukaan tyttö tajunnut, kuni hän, hymyillä onnettomalle rakastajalle, eli silmillään antaa niin lempeän, iloisen, totisen ja elävän katseen. Hänen kasvonsa oli kuni koru, hän voi niille antaa minkä muodon hän tahtoi.
Hänen ja hänen veljensä välillä oli suuri ero; jonka vuoksi kun se vähäinen perintö isä-vainajan jälkeen jaettiin, poika ani harvoin nähtiin äitinsä kodissa.
Vaikka vapaaherratar Klenkrona tyttärineen jatkoi samaa elämää kuin miehen eläessä, tiettiin yleisesti ettei neiti Zelina Klenkrona voinut tulla naiduksi rahainsa vuoksi, vaan hänen kauneutensa täytyi toimittaa hänelle miehen.
Nuoret kaartin luutnantit olivat tavattomasti mieltyneet tanssimaan ja juttelemaan kauniin Zelinan kanssa ja osoittivat tuhansia kohteliaisuuksia hänelle; mutta ei hän ollut tarpeeksi rikas, että joku heistä olisi tarjonnut hänelle kätensä ja sydämensä.
No niin, eräänä päivänä oli loistavat pidot vapaaherratar Klenkronalla, hän vietti tyttärensä kihlauksia rikkaan tukkukauppias Stenman'in kanssa.
Tosin oli vapaaherratar kihlauspäivänä aamulla itkenyt ajatellessaan että hänen kaunis Zelina tulisi vaihtamaan nimen Klenkrona niin halpaan kun Stenman oli; mutta lakia ei löydy hädällä. Se on mahdotonta että vapaaherratar Klenkrona voi asettaa tapansa ja ulosmenonsa niitten vähäisten tulojen mukaan, ei se ollut ajateltavakaan. Ei, muuta ei ollut jälellä, kun että uhrata nimen, tullakseen rikkauteen. Zelina tulisi sentäänkin aina kantamaan vapaaherratar'in arvoa. Se oli sen lempeän äidin sydämen lohdutus.
Sillä aikaa kun vapaaherratar tällä tavalla onnistui hillitä suruaan Stenman'in nimestä, oli Zelina myös huoneessaan itkenyt vähäisen värssyn.
Hän arveli sen olleen paljo hauskempaa, jos hän olisi tullut kihlatuksi kreivi K. kanssa — joka oli niin kaunis, ja niin jumalattoman korealta hevos-kaartin vormussa; mutta kun ei se nyt voinut tapahtua, täytyi hänen luonnollisesti ottaa Stenman'in. Zelina lohdutti itseänsä, hetken kuluttua, sillä, että hän rikkaan tukkukauppias Stenman'in vaimona saisi eteenkinpäin pitää loistavaa elämää ja että kreivi K. saisi tilaisuutta ihmetellä häntä kauniimpana rouvana.
Kolmen kuukauden jälkeen oli häät. Onnellinen ja rakas Stenman vei loistavaan kotiinsa kauniin Zelinan.