Stenman oli rakas yli korvien, ja sitä paitsi; hänellä oli enempi sydäntä kun päätä. Sen voi edeltäpäin huomata että nuoren rouvan piti hallitseman hänet.
Mies, joka on rakas, hyvä, pehmeä ja heikko luonteeltaan näkyy olevan määrätty seisomaan "toffelin alla." Hän ei saata toivoakkaan voittaakseen jotain vaimolta, joka kylmällä sydämellä ja toimeentulon takia on hänelle kätensä antanut.
* * * * *
Muutama vuosi kului Zelinan ja miehensä eläessä hurskaasti. Tosin oli Stenman, kun Zelina tuli äitiksi, koettanut houkutella häntä hiljaisempaan elämän tapaan; mutta silloin hän suuttui ja äitinsä, vapaaherratar, torui vävyään niin että hän kiitti kun sai olla vaiti.
Neljä vuotta pikku Rosan synnyttyä kuoli vapaaherratar Klenkrona.
Herra Stenman, ollen kyllä katkerasti saanut kokea anoppinsa valtaa, kiitti Jumalaa, kun hän vapautettiin hänestä, ja toivoi nyt aikaan saada useoita muutoksia perhe elämässään. Zelinan murhe äitin kuolemasta oli enemmän äkkinäinen, kun syvä ja näytti pikaakin tulleen siitä lohdutetuksi. Eräänä päivänä, kun Zelina oli tavattoman armollinen miehellensä, rohkeni mies ruveta pakinoimaan hänelle, ilmoittaen, että hän olisi hyvin jos Zelina joskus taipuisi hänenkin toivomuksiinsa, ja paremmin kun tähän asti, eläisi hänen ja tyttärensä kanssa. Hän, Stenman ei tietänytkään, oliko hänellä vaimo ja koto, sillä hän näki vaimonsa ani harvoin; kun ei hänellä ollut vieraita, oli hän poissa.
Zelina oli ääneti kuunnellut häntä, ikäänkun ei koskaan olisi mitään tapahtunutkaan; se sydämellisesti hyvä Stenmanni luuli tästä äänettömyydestä seuraavan mitä parasta. Kun hän oi lopettanut puheensa, nousi Zelina ylös, jättääkseen huoneen, sanoen:
— Oikeen tosiaankin ihmettelen että arvaat puhua minulle sillä tapaa kun nyt te'it. Luuletko minun vaihettaneen nimen Klenkrona Stenman'iin, nöyryyttääkseni itseäni kaikenlaisiin puutteisiin? Jos niin olisin tahtonut, en ikänä olisi tullut vaimoksesi, mutta koska kadehtit minulta sitä vähää nautintona elämän ilosta, niin en tästä lähin jätä huoneitani.
Zelina katosi ovesta, meni huoneisiinsa ja sulkeutui sinne.
Ensimmäisen päivän oli miehensä sydämellisesti vihainen hänen menetyksestään. Toisena päivänä oli kiukku laimistunut ja kolmantena aivan haihtunut. Hän ajatteli itsekseen: eikö hän sentään ollut liiallinen, Zelina oli niin kaunis, rakastettava että se oli aivan luonnollista että hän tahtoi iloita niistä voitoista joita hän teki. Se oli varma, että hän oli tehnyt väärin, kun hän tahtoi vaimoansa enemmän kotona pysymään.