Vapaaherratar oli suutuksissaan, ei ainoastaan veljensä pojalle, vaan myöskin tyttärelleen.
Koko seuraavan päivän makasi Viola sohvallaan ja itki. Häntä ei mikään voinut lohduttaa. Hän kuolisi suruun Oskarin käytöksestä; kuitenkaan ei niin käynytkään, parin päivän perästä tanssasi hän taas iloissaan, polkkaa suurissa kemussa.
* * * * *
Vuosi oli kulunut. Tukkukauppias Stenman'in huoneet olivat vieraita täynnä. — Vietettiin Violan kihlajaisia kreivi E——n kanssa.
Sulhanen, jotenkin kokenut mies, oli elänyt hurskaasti ja hävittänyt suurimman osan omaisuudestaan, omisti sentään vielä jonkun perintötilan, ja, niinkuin arveltiin, koskematta. Naimiskauppa arveltiin senvuoksi hyvin onnelliseksi. Viola sai kreivin ja senlaatuisen, ettei tarvinnut luulla, että hän hänet rahojensa vuoksi nai.
Morsian ei näyttänyt aivan rakastavaiselta; mutta se ei kuulukaan hyvään muotiin, ja mitä sulhaseen kuului, kantoi hän onneansa järkähtämättömällä tyvenyydellä.
Kihlauspäivänä oli tukkukauppias Stenman keskustellut pitkän aikaa tulevan vävynsä kanssa ja siinä selvittänyt ettei Viola saa myötäjäisiä.
Luonnollisesti vakuutti kreivi, ettei hän niistä väliäkään pitänyt, eikä hän myötäjäisten tähden nainut.
— Se iloittaa minua! vastasi Stenman, että minun tyttäreni, joka on tarpeeksi kaunis, hyvä ja rakastettava, tulee naiduksi itsensä tähden.
Kreivi ajatteli: