"Kuka muu kuin kunta — esimies, talonpojat?"
"Esimies, talonpojat!" toisti nuorukainen astuen askeleen häneen päin, jolloin isäntä astui useita askeleita taaksepäin.
"Maksa!" sanoi hän. "Jos maksat heti, niin vähennän summasta kreutzerit … vähennän yhden guldenin ja kreutzerit."
"Istu ja vähennä paikalla tuo guldeni ja kreutzerit laskusta!"
Isäntä olisi mielellään pistänyt vastaan, mutta teki kuitenkin työtä käskettyä ja kysyi sitte vavisten: "Nytkö aijot maksaa?"
"En, ennenkuin olen puhunut talonpoikien kanssa. Sunnuntaina tulen kapakkaan tuumimaan talonpoikien kanssa. — Mitä vielä odotat?"
Kysymys tehtiin sellaisella pontevuudella, että se sai isännän ilman pitempiä puheita kiiruhtamaan ovelle ja puikahtamaan tiehensä.
Illalla hän kertoi kapakassa istuville: "Mies on sotaväessä saanut korpraalin ryhdin. Kenellä ei ole rohkeutta, se saattaa häntä pelätäkkin, ja sunnuntaina hän aikoo tulla tänne ravintolaan puhumaan talonpoikien kanssa."
Vieraat — joiden joukossa oli Anton ja Baroschkin — panivat vastaan sitä väitettä, että muka tarvittaisiin rohkeutta puhuakseen Pavelin kanssa pelkäämättä. Barosch arveli että pojalla tosin voi olla aikomus tulla puhumaan talonpoikien kanssa, mutta että hän tuskin tulee sitä toteuttamaan: "koska", ja hän koputti harvinaisella itsekunnioituksella sisäänpainunutta rintaansa, "koska me emme salli itseämme puhuteltavan".
"Yleensä", huudahti isäntä, "on hän viime aikoina ruvennut pitämään itsestään liian suurta ääntä."