Odottamattoman liittolaisen sai hän Baroschista, joka voimakkaasti takaapäin työnnettynä ilmestyi etehisen ovelle ja hänen jälessään useimmat vanhempaan sukupolveen kuuluvat miehet. Barosch jäi seisomaan ylimmälle portaalle ja änkytti: "Viisas väistyy". Hän hoipertui, huitoi käsillään ilmaan uudistaen äskeisen "viisas väistyy" ja pyllähti portaita alas.
"Oikein!" huusi metsäherra. "Eläkööt viisaat! Kunnioittavin kumarrukseni viisaille!" Ja kun kaikki ovelle pakkautuneet olivat tunkeutuneet ulos, juoksi hän portaita ylös ja, ennätettyään kapakan ovelle, päästi valtavan ihmettelyhuudon: "Tuli ja leimaus!"
Kuinka olivatkaan rivit harventuneet! Keskellä huonekalujen pirstaleita pitivät Peter ja harvat hänelle uskollisiksi jääneet vielä puoliaan Pavelia vastaan. Tämä oli riisunut takkinsa ja seisoi paitahihasillaan Arnostin ja sepän edessä, hänen jalkainsa juuressa oli Virgil kyyrysillään apua anoen. Peter, aivan suunniltaan ja kuumeesta hehkuen, koetti yllyttää joukkoaan uudistettuun, nähtävästi jo monesti takaisinlyötyyn rynnäkköön. Mutta joukko epäilijä kun nyt metsäherra jyrähti: "Rauhottukaa, älköön kukaan enää liikkuko paikaltaan!" — silloin he tottelivat, ja samoin totteli Pavelkin, mutta hänen kasvonsa kalpenivat ja silmistään säihkyi murhaava vihan lieska Peteriä kohti.
Rauha oli lyhytaikainen. Noiden kahden keskinäisiä asioita ei kyennyt ratkaisemaan kolmannen välitys.
"Koira, koira, koira!" rähisi Peter, vei äkkiä kätensä housuntaskuun, kuului linkkuveitsen avaaminen ja ase kädessä hyökkäsi hän Pavelin kimppuun. Arnost riensi väliin torjuakseen hyökkäyksen. Se onnistui vain osaksi: Pavelin rintaa kohti tähdätty isku sattui kylkiluihin ja suuri veripilkku värjäsi hänen paitansa.
"Väistykää!" huusi Pavel. "Väistykää! Jättäkää mies minun huostaani!" Alkoi taistelu kuin ihmisen ja villipedon välillä. Peter raivosi, puri ja raappi; Pavel ainoastaan torjui hänen hyökkäyksiään, pitäen vastustajansa loitolla itsestään ja kooten voimia ratkaisevaan loppuiskuun.
Ja nyt se tapahtui… Vasemmalla kädellään kasvojaan suojaten työnsi hän oikean kätensä sormet Peterin nahkaisen vyön väliin — nosti hänet korkealle ilmaan, piteli siellä ojennetuin käsivarsin, ravisteli häntä ja läähätti: "Elukka! Jos nyt Viskaan sinut mäsäksi, niin on kaikki tehty."
"Tee se!" huusi Arnost.
"Älä, älä!" huusi metsäherra ja Pavel tunsi samassa vihollisensa muuttuvan lyijynraskaaksi; Peterin puristetut nyrkit avautuivat, veitsi putosi lattialle, koukistuneet sääret riippuivat velttoina alaspäin ja räytynyt mies odotti viimeistä iskua. Silloin Pavelin selkäpiitä karmi ja hänen vihansa lauhtui. Hitaasti antoi hän Peterin luisua alas virkahtaen: "Luulen että olet saanut tarpeesi!" ja heitti hänet ystäviensä piiriin, jotka vaijeten taluttivat horjuvan, puoleksi tajuttoman miehen huoneesta ulos.
Metsäherra sulki oven heidän jälkeensä ja Pavel puhkesi riemuhuutoon: