Opettaja moitti hänen rajuuttaan, ja yhä edelleenkin moitiskellen mutta kuitenkin vanhoilla harmahtavilla kasvoillaan harvinainen sisällisen tyytyväisyyden ilme ryhtyi hän toimenpiteisiin vieraansa ravitsemiseksi ja sijottamiseksi. Pavel sai voileivän, joka maistui niin erinomaiselta, ettei voileipä milloinkaan ennen sellaiselta; sen jälkeen hän sai siirtyä viereiseen kamariin nukkumaan. Opettaja levitti lattialle ryijyn: "Pane maata ja nuku heti!" kehotti hän ja peitti pojan vanhalla, kuluneella vaipalla, sulki sitte oven ja meni omaan huoneeseensa. Pavel jäi pimeään ja koetti parastaan seuratakseen opettajan viimeistä neuvoa, mutta se ei onnistunut, hänen sielunsa oli liian täynnä riemua. Näin oli siis tuo uusi elämä alkanut! Hän ei enää maannut vilusta kokoonkäpristyneenä paimenen etehisessä, jäätävän tuulen puhaltaessa ammottavista ovenraoista. Hän makasi oikean kangaspeitteen alla huoneessa, jossa ilma oli tarkasti sulkeuksissa ja hajahti kaikellaiselta hyvältä, niinkuin vanhojen vaatteiden, torakkain, saappaiden ja hapanneen maidon tuoksulta. Miten hyvä hänen olikaan olla ja miten hän nauttikaan edeltäkäsin Miladan ilosta, kun hän saisi kuulla tämän käänteen! Sisartaan ajatellen hän sulki silmänsä, ja kun hän ne jälleen avasi, kurkisti hoikkasarvinen uusikuu ikkunasta sisään. Hän tervehti sitä riemuiten: "Sinäkin alotat, me alotamme molemmat!" Samassa valtasi hänet, huolimatta uudesta ympäristöstään ja kaikesta uudesta, mikä hänen sisässään kuohui ja muotoutui, ensimäisen kerran hyvin pitkästä ajasta kodin tunnelma. Mielessään heräsi äkkiä muisto öistä, joita muinoin oli viettänyt vanhempiensa kanssa tiilivajoissa, tosin vieraiden vajoissa, mutta kuitenkin kotonaan, sillä olihan koko kotoinen kurjuus siellä yhteenkoottuna. Ja nyt oli hänellä jälleen koti, parempi kuin entinen; hänen ei enää tarvinnut pelätä isäänsä ja äiti oli kaukana. Äiti tosin palaa jälleen, ja silloin… Väristys kävi hänen ruumiinsa läpi, hän kääriytyi tarkemmin peitteeseensä ja lausui lyhyen, voimakkaan rukouksen, jonka pääsisältö oli seuraava:
"Rakas Jumala, näet että olen alkanut vaeltaa oikealla tiellä; nyt, rakas Jumala, pidä vaari etten enää takaisin horjahtaisi!"
IX.
Kun opettaja seuraavana päivänä tuli kunnanesimiehen luo, makasi tämä tuskissaan vuoteellaan. Hän ei kurjassa tilassaan voinut tuntea vähintäkään osanottoa muiden ihmisten toimiin ja tarpeisiin. Joka kerta kun Habrecht alkoi puhua Pavelista, palasi sairas omiin asioihinsa, kärsimyksensä, valituksiinsa lääkärin suhteen, joka juoksee siellä kaiket päivät ja vie häneltä rahat, mutta ei kykene auttamaan. Kuinka paljoa paremmin olikaan käynyt hänen palvelustytölleen! Nähkääs, kun tyttö oli pari viikkoa sitte niin sairaana ja heikkona, että tuskin kykeni jaloilleen, mutta nyt hän oli terve ja reipas. Ja mistä syystä? Aivan yksinkertaisesti sentähden, ettei alunpitäinkään huolinut lääkäristä, vaan lähetti muitta mutkitta hakemaan rohtoja paimenen eukolta. Ne auttoivat, ja tunnin päästä hän oli terve.
Opettaja sanoi: "Hm, hm!" ja otti uudelleen puheeksi Pavelin asian, jonka jälkeen sairas jälleen kertoi jutun palvelijansa merkillisestä parantumisesta.
"Mitä päätätte Pavelista?" kysyi koulumestari, saaden lopullisesti tietää että hänen piti kääntyä neuvosmiesten puoleen.
Ja niin hän teki kierroksen neuvosmiesten luona. Ne kuuntelivat häntä totisina ja kärsivällisinä ja jokainen sanoi: "Tässä tapauksessa menkää ensin kunnanesimiehen luo".
"Esimies lähetti minut teidän luoksenne."
"Jaa. — Menkää sitte molempien toisten neuvosmiesten luo."
Rauhallisella puheella oli mahdotonta saada heitä tekemään asiassa päätöstä tai edes lausumaan ajatustaan, ja Habrechtin piti karttaa innostusta, jottei herättäisi epäluuloisissa kylän-isissä epäilyksiä itsekkäistä tarkotuksista.