Habrecht huomasi sen ja tarttui vahingoniloisesti juuri tuohon varomattomaan sanaan. "Minäkin", toisti hän painokkaasti, "nimittäin samoin kuin teidän Korkea-arvoisuutenne?"
Papin sisäänpainuneille poskille kohosi heikko puna.
"Ajattelin kansan ääntä", sanoi hän.
"Vai niin — tuota väärennettyä Jumalan ääntä!"
Samassa avautui ovi ja sisään astui kookas, vanhuuttaan jo kumaraharteinen mies, tukka harmaankeltainen, kasvot tiilenväriset. Hän, neljänneksenomistaja Barosch, meni kirkkoherran luo, suuteli hänen kättään ja ilmotti santarmin jo tulevan.
"Mitä täällä santarmilla tehdään?" huudahti Habrecht. Barosch katsoi jäykkine, aina hämmästyneine, aina anteeksipyytävine juoponsilmineen nöyrästi opettajaan ja vastasi:
"Hän vie pojan piirioikeuteen."
"Mitä poika piirioikeudessa?"
"Tunnustaakseen."
"Mitä?"