Habrecht astui esiin tervehtien armollista rouvaa.
"Oi, sehän on opettaja", puheli paroonitar; "sepä oli mainiota! Te kai voitte sanoa minulle kenenkä nuo laudat ovat?"
"Linnan sahalta tuotuja, teidän Armonne."
"Ja miten ne ovat tänne joutuneet?" "Pavel Holubin omaisuutena, hän on ne ostanut."
"Ostanut?" huudahti paroonitar. "Onpa vaikeata uskoa että hänkin on jotakin ostanut."
Pavel oli tähän saakka pysyttäytynyt liikkumattomana koulumestarin selän takana. Armollisen rouvan viimeiset sanat kuultuaan hän oikasihe, kääntyi, juoksi mökkiin ja palasi tuossa tuokiossa heiluttaen kädessään paperiarkkia, jonka sanaakaan sanomatta ojensi paroonittarelle.
"Mitä se on?" kysyi tämä. "Mitä hän minulle toi?"
"Kuitatun laskun ostetuista laudoista", vastasi Habrecht, jolle kysymys oli kohdistettukin.
"Vai niin — tuo ostaa ja maksaa laskunsa? Mistä hän saa rahoja? Olen kuullut että hän olisi varastanut täyden rahakukkaron."
"Vanha juttu, teidän Armonne; juttu joka ei ollut tosi edes uutenakaan."