Kun hän seuraavana aamuna heräsi, oli Holger jo noussut ja mennyt sahalle. Margit oli siivoustöissä viereisessä huoneessa. Hän lauleli tapansa mukaan, mutta sävel oli haikean surullinen.
Mikä valittava, vanha ballaadi hänelle nyt oli mieleen johtunut? —
Salme raotti ovea ja tervehti.
Margit kääntyi poispäin.
Mikä hänen mahtoi olla? Eikö hän tahtonut tervehtiä, vai mitä? Salme meni lähemmä. Silloin hän näki, että Margit oli itkenyt.
— Margit, mikä sinun on? — Hän laski kätensä tytön olkapäälle.
— Antakaa minun olla! Älkää kysykö. — Tyttö tyrskähti itkuun.
— Lapsi parka, mikä sinua vaivaa? — Salme koetti lähennellä, mutta
Margit kääntyi itsepintaisesti selin.
Viimein täytyi koettaa kovuudella. — Sinä teet minut sairaaksi, joll'et nyt sano. Kuuletko?
Taas tuli tyrehdyttävä itku. — Minä tein niin pahasti, — kun posti tuli — luin vähän sanomia, — ne huvittavat minua — ja —
— Ja sitäkö sinä itket, hyvä lapsi? Saathan sinä lukea —