Ja miten Holger kärsi, sen hän tiesi, sen näki hän katkeran kärsivästä piirteestä suun ympärillä, sen hän näkemättäkin tunsi oman sydämensä suuresta kivusta.
— Holger, Holger, jos olisin saanut kärsiä sinun sijassasi, valitti hänen sydämensä.
Vaiteliaina söivät he illallisensa. Salme ei saanut puhutuksi, koetti vain Holgerin joka liikkeestä huomata, mitä hän toivoi.
Kohta pöydästä noustuaan meni Holger omaan huoneeseensa.
Salme epäröi hetken. Hän ei uskaltanut seurata, poistua hän ei voinut.
Uskaltaisiko hän soittaa jotain? Mutta mitä?
Iloista ei sopinut valita, surullista ei liioin. Mutta jos uskaltaisi ottaa jotain vienoa ja viihdyttävää, tai jotain missä tuskan tunteet temmellyksestään asettuivat rauhaan.
Hän otti flyygeliltä Merikannon: "Mä oksalla ylimmällä", mutta laski sen kohta kädestään. Ei, ei nyt suomalaisia säveleitä.
Hetken haettuaan löysi hän Grieg'in.
Hän oli soittanut kotvan aikaa, kun ovi äkkiä aukeni.