Birgitte aikoi itse ottaa terveiset vastaan ja toimittaa ne perille vietäviksi. Mutta kysyjät eivät siihen tyytyneet. Sentähden haettiin rouva keittiöön.
Hän vastasi kysymyksiin ja otti vastaan terveiset. Hän keräsi kaikki niinkuin se, joka ei henno muruistakaan jälelle jättää.
Jens käski kiittämään tupakista, mitkä jouluksi oli saanut. Niitä oli vieläkin.
Ja sitte oli kaikella muotoa kerrottava, että liinakot vetivät vaunuja kuin vanha pari ainakin. Ne olivat unohtaneet kaikki nuoruutensa hulluudet.
Madsen'in Maren toi nuorimpansa näytteeksi. Hän oli Vidar niminen hänkin. Kyllähän he tiesivät, ettei kapteeni sitä pahaksi pannut. Se oli sanottava samalla kuin terveiset.
— Eikä meillä ole ainoatakaan niin viisasta lasta kuin se, joka syntyi kapteenin viimein täällä käydessä, jatkoi Maren. — Muistaahan rouva sanoa senkin?
Ja Salme lupasi muistaa, mutta muut nauroivat, sillä Maren ja hänen
Söreninsä olivat vähän typeriä.
Birgitte-vanhus ei saanut mitään sanotuksi. Hän yritti moneen kertaan, mutta aina täytyi kääntyä poispäin ja rykäistä. Sentähden hän viimein suuttuneena meni tiehensä.
Kun terveisten seppele oli valmiina ja kaikki muistojen kukkaset kootut, olivat Holger ja Salme jo Korsörissä.
Sieltä kävi matka eteenpäin Kielin kautta.