Mutta Salme sai kiinni pöydänlaidasta. Hän tahtoi olla luja Holgerin tähden.
— Milloinka voinen olla Hampurissa? — Holger nousi, pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja rupesi selailemaan ulkomaisia aikatauluja.
— Torstai-aamuna, jos huomenna lähden. — Hän puhui kuin unessa.
— Silloin lähden minäkin, sanoi Salme. Holger nyykäytti päätään.
He tekivät matkavalmistuksensa nopeaan ja äänettöminä. Ainoastaan, kun oli tärkeää kysyttävää, puhuttelivat he toisiaan.
Seuraavana aamuna olivat he jo matkalla.
He olivat harvasanaisia kaiken aikaa. Silloin tällöin ainoastaan Salme katkaisi äänettömyyden kertoakseen jotain Vidarista, jotain, jota Holger itse oli kertonut tai jota Salme toisilta oli kuullut. Hän keräsi kaikki tietonsa yhteen, etsi kuin kukkasia tien varrelta ja sitoi seppeleeksi veljelle, jota Holger rakasti.
Kun muistojen seppele oli valmis, rupesi hän sitomaan toista. Siihen pantiin kaikki Thorsgaardin terveiset Vidarille.
Samassa kun tieto Vidar-kapteenin onnettomuudesta levisi talossa, oli koko Thorsgaardkin liikkeellä. Kaikki sahan ja talon miehet tulivat tiedustelemaan, mitä oli tapahtunut ja lähettämään terveisensä kapteenille. He olivat kuulleet, että herra aikoi Hampuriin.
Birgitte ennätti ensimäisiä vastaan, saaden tulvan suunnatuksi keittiöön. Herralla ei ollut aikaa. Häntä ei saanut häiritä.