— Neiti Asp, olkaa hyvä, — tännepäin. Paikkanne on isännän läheisyydessä täällä minun vieressäni. — Suomalaisia kunnioitetaan!
Miten ne silmät taas veitikkamaisesti välähtivät!
Koko ateria oli kuin juhla. Heillä oli niin paljo puhelemista, kyytipojasta ja hänen vanhemmistaan, Mjösen-matkasta, tuntureista ja kodista Suomessa, josta äiti aina ennätti joka paikkaan vastaanottamaan, niin että nytkin oli kirje tuossa lautasen vieressä.
Mutta kirje ei niinkuin muulloin tullutkaan luetuksi jo aterian aikana.
Se sai odottaa.
— Minne nyt niin kiire, neiti, kysyi Thoresen, kun Salme heti pöydästä noustuaan aikoi poistua.
— Kirjettäni lukemaan tietysti.
— Se on totta se. — Mutta tulettehan pian takaisin?
— Ei, ei neiti! Kukaan ei saa seurasta poistua, huusi vanha valkotukkainen herra. — Aterian jälkeen heitetään bocciaa, ja kohteliaisuuden laki velvoittaa osanottoon.
— Uusi kauhea koetus, huokasi Salme naurussa suin katsoen Thoreseniin.
— En minä osaa, en vaikka. Enhän ole moista edes nähnytkään.
— Kyllä te pian opitte. Se on hauskaa pallopeliä, joutukaa vain, niin minä selitän teille.