Salme pudisti nauraen päätään ja kääntyi juttelemaan vierustoverinsa, vanhan valkotukkaisen kanssa.
Mutta isäntä ja Holger Thoresen punoivat salajuonta.
Matkaa suunniteltiin myöhäiseen iltaan asti. Tuumien lopputulokseksi tehtiin päätös, että talon kaikki nuorimmat miehiset vieraat yhdessä isännän, emännän, neiti Holk'in ja Salmen kanssa varhain seuraavana aamuna lähtisivät matkalle. Holger Thoresen sanoi kuuluvansa vanhojen joukkoon, siksi hän oli päättänyt jäädä kotiin.
Salme oli varhain liikkeellä seuraavana aamuna. Mutta kun hän ullakkohuoneestaan juoksujalkaa kiiruhti ruokasaliin, huomasi hän hämmästyksekseen, että toiset jo olivatkin lähteneet. Vanha valkotukkainen istui yksin aamiaispöydässä, nauraen partaansa hänen hämmästykselleen.
— Mitä ihmettä tämä on? Ovatko he todella jättäneet minut?
Ukko ei vastannut, nakerteli vain ohutta norjalaista leipäänsä ja nauraa hymähti. — Kysykää herra Thoresenilta. Hän on tuolla pihalla.
Salme meni pihalle. Siellä seisoi Holger Thoresen vaunujen vieressä. Hän kumarsi. — Teidän armonne, tässä minä, nöyrin palvelijanne, teitä odotan.
Salme tuli hämilleen. Hän epäröi hetken. Mutta kun hän kuuli, että herra Thoresen ja isäntä yhdessä olivat suunnitelleet matkan, päättäen että tuon tuostakin yhtyisivät jalkamatkalaisiin, ei hän enää vastustanut.
Asetuttuaan vaunuihin, herra Thoresenin rinnalle tunsi hän, kuitenkin aluksi, ettei voinut olla oikein vapaa. Mutta pian ilo huvimatkasta palautti hänen luonnollisen hilpeän avomielisyytensä.
Ensimäisessä levähdyspaikassa he tapasivat jalkamatkalaiset. Nämä kiiruhtivat tielle vähän aikaisemmin, mutta pian Salme ja Thoresen sivuuttivat heidät.