Mutta miten kävikään? Niinkuin keväinen koski särkee sulut tieltään, niin hänen rakkautensakin oli pyyhkäissyt olemattomiin kaikki periaatteet ja päätökset. Ja eiköpä siinä ollut paras todistus sen arvosta ja aateluudesta.
Mutta nyt oli suoritettava se, mikä aikaisemmin oli jäänyt tekemättä. Viritystyö oli oleva hänen osansa, sopusoinnun aikaansaaminen ja säilyttäminen. Hänen työttömät laiskanpäivänsä saisivat sisältöä hänen pyrinnöstään "pikkusielusta" kasvaa "tunturisieluksi", kasvaa Holgerin mittaiseksi.
Hän oli sitä jo koettanut, mutta nyt koettaisi hän vieläkin paremmin. Huomenna oli täsmälleen kaksi kuukautta heidän häistään. Hän oli jo siksi paljo perehtynyt oloihin Thorsgaardissa, että tiesi, mitä häneltä vaadittiin. — Ei mitään, ei kerrassaan mitään muuta kuin elää Holgeria ja hänen onneaan varten. Mutta siinä suhteessa oli päämäärä asetettava korkealle.
* * * * *
Seuraavana aamuna oli Salme varhain liikkeellä. Ensi kertaa hiipi hän huoneesta ennen kuin Holger oli ehtinyt edes herätäkään. Hän haki puutarhasta kastehelmistä kosteat kukkaset Holgerin työpöydälle, poimi toisia maljakkoon, minkä nosti kahvipöydälle ja asettui sitte Holgeria odottamaan ajatuksissa mieleensä palauttaen minkälaista oli ollut kotona Suomessa kaksi kuukautta sitte, heidän hääpäivänään.
Samassa avautuikin ovi. Kukitetun juhlapöydän ääressä, huoneessa, missä auringon säteet heidän ympärillään iloisesti hyppelivät, joivat he kahvinsa.
— Minäpä anastan tänään oikein lupapäivän itselleni, sanoi Holger. — Me satuloimme liinakot ja teemme huvimatkan putoukselle, jota niin kauan olen luvannut näyttää sinulle.
Salme oli ihastuksissaan. Aamiainen syötiin kiireimmän kautta. Jens toi satuloimansa liinakot portaitten eteen, sai kuulla tavanmukaisen kiitoslauseen ja palasi sen johdosta tyytyväisenä askareihinsa. Mutta kun Holger ja Salme rinnan ratsastivat lehmuskäytävää pitkin, pysähtyi Jens hetkeksi heitä katselemaan.
— On heillä nyt hauskaa, sanoi hän ja sylkäsi. Mutta mitenkäs muuten, kun on semmoiset hevoset!
— Sinua saan kiittää tästäkin ilosta. — Salmen posket hehkuivat. — Kaikki tämmöinen oli minulle tuntematonta ennen. Pikkutyttönä istuin kyllä Pollen selässä, kun heiniä ajettiin, mutta ei Polle huvimatkoille joutanut. Aloin ymmärtämättömyydessäni pyytää isältä satulaa ja ratsuhevosta, mutta kun vähän vanhenin, en enää pyytänyt.