Kyllikki seisoi keittiössään hellan ääressä tuon tuostakin kärsimättömästi nostaen kahvipannun kantta nähdäkseen eikö kahvi jo kiehunut. Pöydän päässä astiakaappia vastaan painautuneena popsi pikku Anni kauniinväristä marjapuuroa. Kyllikki antoi hänelle muutamia määräyksiä toimitettavista tehtävistä, nosti uudelleen kahvipannun kantta ja vilkaisi sitten kärsimättömästi keittiöstä huoneeseen johtavalle ovelle.
Hän oli päättänyt mennä sisälle vasta kahvi matkassaan. Joutipahan vieras olemaan vähän yksinkin. Mutta mielessä kyti malttamaton toivo saada kahvi valmiiksi, päästä sinne sisälle ja saada nähdä hänen istuvan siinä pöydän ääressä ihailemassa Kyllikin kaunista kotimaisemaa.
Puolijuoksua oli Kyllikki kiiruhtanut kotiin ompeluseurasta, pitkin matkaa aprikoiden kuka siellä saattoi olla häntä odottamassa. Vähän oli mielessä tuikahtanut toivo että jos, jos kuitenkin olisi — —? Mutta sitten oli taas tuntunut mahdottomalta. Jos Erkki olisi maanmittari, metsäherra tai kauppa-asioissa kulkeva, voisi hän tulla milloin hyvänsä. Mutta Erkillä oli lukunsa, vieläpä kiireiset. Ja ainakin kevätlukukaudella hän aikoi olla Helsingissä. Mikäpä hänet nyt tänne toisi!
Ja sitten se kuitenkin oli Erkki, — lapsuusajan mäenlaskutoveri, jonka kanssa hän pienenä joka päivä oli juossut kouluun ja sieltä takaisin, — se Erkki, jonka hän kesällä niin odottamatta oli tavannut ja jonka käsivarsien kannattamana hän oli oppinut sen suuren ihmeellisen salaisuuden, — elämän suurimman.
Oh kuinka noita poskia poltti! Tuo hellakin hehkui niin kauheasti.
Kahvipannu pärskäytti hellalle yli äyräitten pursuavaa sisältöään. Kyllikki nosti pannun hellanreunalle selviämään, pyöräytti kupit tarjottimelle, johon oli levittänyt kauneimman tarjotinliinansa, ja korjasi vielä viimeiseksi kaappiin pöydälle jäänyttä päivällisruokaa. Sitten hän kaasi kahvia kuppeihin ja vei sisään.
Erkki istui pöydän ääressä selkä käännettynä oveen päin. Mutta Kyllikin avatessa oven hän nousi ja tuli vastaan. Hän oli niin totisen näköinen, että Kyllikin tuli oikein paha olla.
Olisikohan Erkki pannut yksinolonsa pahaksi? Tai sitä ehkä että
Kyllikki aikaisemmin oli häntä torunut?
Kyllikin tuli hätä. Hänellä ei ollut ystäviä poisantamiseen asti.
Kun hän vain ei olisi torunut liiaksi!