Kyllikki oli kääntynyt selin Erkkiin. Hän seisoi ikkunan ääressä ja katsoi ulos.
— Sanoinhan minä, että oli yksi —
Erkki vavahti. — Yksi, joka —? Minä en ymmärrä.
— Yksi täälläpäin olevista, joka oli hyvin ihastuttava, — Kyllikki koetti tehdä äänensä kylmäksi.
— Eikö se siis ollutkaan rovasti? Leikkinäsikö sinä oletkin pitänyt minua?
Ei kuulunut vastausta.
— Oliko vai ei? Sano!
Samassa kääntyi Kyllikki päin Erkkiä, silmät olivat kyynelissä, mutta suu nauroi. — Oma, rakas Erkkini!
Hän tunsi Kyllikin kädet kaulallaan, ja rajaton riemu valtasi hänet.
— Kyllikki, Kyllikki, sinä rakas vallaton veitikka!