— Onpa täällä valaistua ja hauskaa! —
Rouva Holpan katse kiersi uteliaana huonetta pitkin. —
Ihan on kuin olisi vieraita talossa.
Kyllikki nauroi makeasti. Tiesiväthän he että hänellä oli ollut vieras, oikeinpa päivällisvieras — ensi kertaa tässä talossa. Oliko ihme jos tulet vieläkin tuikkivat.
— Ai, ai, vai oli se herra oikein päivällisillä! Taisi olla hyvä ystävä! Vahinko ettei satuttu näkemään. — Sandra puhui suu imelässä hymyssä.
Kyllikki käännähti äkkiä poispäin vieraistaan ja rupesi korjaamaan kokoon pöydällä olevia kahvikaluja. Sandra ja Hilma vilkaisivat merkitsevästi toisiinsa ja Hilma nyökkäsi päällään koulusaliin päin.
Samassa Kyllikki käännähti.
— Tuota — noin — niin, tapaili Sandra hämillään.
Hilma kiiruhti hänelle avuksi. He olivat oikeastaan tulleet puhumaan siitä lauluasiasta. Sitä oli Linnalassa perinpohjin pohdittu. Martta Siivonen oli loukkaantunut eikä Eemeli enää missään tapauksessa ottaisi johtaakseen laulua. Sentähden oli paras, että Kyllikki otti koko homman huolekseen. Hänet kutsuttaisiin joka tapauksessa häihin. Se tiedettiin.
Kuin aikoja takaperin unohtunut asia sukelsi aamupäiväinen ompeluseura Kyllikin muistoon. Samalla hän muisti mielipahansa ja häntä alkoi harmittaa.