— Täytyyhän sitä, vaikka sydän olisi kuinka sairas hyvänsä.
— Sairas? Milloinka sinä olet ruvennut sairastamaan sydäntautia?
— Silloin kun poikani rintaan tuli haava. —
Se sanottiin hyvin hiljaa, mutta Eemeli kuuli sen.
— Haava! Että viitsitkin! Kyllä koira haavansa nuolee.
— Koirako! Voi, oma poika kultani!
— Sinun kultasi! Siinä sinä sanoit totuuden. Sinun eikä kenenkään muun. — Ääni värisi kuin itkussa.
Martalta pääsi nyyhkytys. — Voi rakas poikani, sinä rakastit häntä!
Silloin jysähti Eemelin jalka lattiaan.
— Vai rakastin! Hulluko sinä olet! — Hän rähähti uudelleen nauramaan.