— Huvila, huvila, Korkela oikaisi. — Niin sitä nykyään sanotaan. — Hän nousi, hieroskeli käsiään, vilkaisi maita arvostelevasti ulos ikkunasta ja tiedusteli eikö jo sopinut lähteä katsomaan Eemelin omaa pirttiä. Hän tahtoi nimittäin niin pian kuin mahdollista koota tietoja itselleen.
Mutta silloin puuttui Martta puheeseen. Hän ei voinut laskea tervetullutta vierasta talosta, tarjoamatta hänelle edes kupillisen kahvia. Hän pyörähti siksi keittiöön katsomaan oliko pannu jo tulella. Sitten hän välihuoneessa askarrellessaan hyvillä mielin kuunteli Korkelan ja Eemelin keskustelua.
Korkela selitti mitä kaikkea hän aikoi tehdä saatuaan asiat hyvään alkuun. Suurtilaa hän ei voinut ostaa eikä olisi tehnyt mielikään. Pikkutilallisilla oli nykyään parhaat päivät. Niistä oli muodostuva se maan mahtava kantajoukko, josta oli turvaa ja hyötyä maalle enemmän kuin entisaikoina laiskoina vetelehtivistä maanpuolustajista. Mutta kun ei pikkutilallinen voinut saada suuria summia irti, täytyi yrittää monella alalla. Hän aikoi siitä syystä ruveta harrastamaan sekä kanain että kaniinin hoitoa. Ja ehkäpä mehiläisetkin ottaisivat menestyäkseen, jos oikein yrittäisi.
Martta kuunteli ja hymyili. Ihan kuin Jumalan lähettämänä oli tämä vieras tullut. Jos hän vielä ottaisi asettuakseen näille tienoille ja Eemeli saisi toverin, jonka esimerkki olisi häntä eteenpäin sysäämässä, niin ties minkälaiseen kuntoon Oma pirtti saataisiin ja mitä kaikkea siitä irti lähtisi! Hävetä saisivat vielä kaikki ne, jotka nyt olivat Eemeliä syrjään sysäämässä.
Martta vilkaisi seinällä riippuvaan peiliin ja korjasi hieman pukuaan, samalla kun mielessään suunnitteli päivän ohjelmaa. Nyt kun herrat ovat juoneet kahvinsa, lähtevät he kai Omaan pirttiin. Siellä viipyvät he päivällisiin asti. Laulajat kokoontuvat sillä välin ja Martta ilmoittaa heille, ettei Eemeli tulekaan mukaan. Hänellä on vieraita. Ja muutenkin hänellä on tärkeitä asioita, joista täytyy huolehtia.
Pitkän nenän saavat kaikki tyyni, sekä muut että Kyllikki Vaarantaus. Se hymyhuulinen päänkeikuttaja ansaitsi todella rangaistuksensa. — Martta oli pari kertaa ompeluseuran jälkeen nähnyt hänet, ja molempina kertoina oli hän ollut entistäänkin iloisempi. Hän oli oikein säteillyt. Voitonriemusta varmaan, päätti Martta mielessään, ja ylpeänä tietoisuudesta että hän se tästä puoleen täällä johtaa ja määräilee.
Oli kuin hyinen halla olisi huokunut kylmyyttä Martan rintaan aina kun ajatus luiskahti tuohon tyttöön.
Martta pyörähti takaisin keittiöön katsomaan kahvia. Herrat kuuluivat yhä puhelevan salissa. Puhuessaan he olivat niin innostuneet, etteivät kiinnittäneet huomiota etehisestä kuuluvaan liikkeeseen. Kyllikki sai yksin riisua päällysvaatteensa. Sitten hän otti nuottipakettinsa ja koputti hieman arasti ovelle. Kun ei vastausta kuulunut, avasi hän oven ja astui sisään. Hän pysähtyi kynnykselle.
Ensi hetken hämmästystä seurasi silmänräpäys, jolloin kukin keskitti ajatuksensa oman hämmennyksensä salaamiseen.
— Käykää sisään, kehoitti Eemeli arvokkaan jäykästi. — Ehkä saan esittää. —