Palo, Palo, mikä Palo? — Ennenkuin Kyllikki ennätti kääntyä kuuli hän vieraan äänen.
— Täti, olenhan sanonut, etten tahdo arvonimeä, jota en ansaitse.
Minä luen vasta kandidaattitutkintoani.
Veret karkasivat Kyllikin kasvoille. Hän ei enää epäillyt. Se oli
Erkki. Hän tunsi tuon iloisen, soinnukkaan äänen.
Hän kääntyi. — Erkki, päivää!
— Kyllikki!
He seisoivat hetken käsi kädessä hymyillen toinen toiselleen.
— Taitaa olla vanha tuttava? — Rouva Haaramon ääni oli imelän hapan.
— Lapsuudentoveri, Kyllikki vahvisti.
— Kyllikki asui isossa pappilassa, aivan vanhempieni kodin vieressä meidän käydessä kansakoulua. On kolme vuotta siitä kun viimeksi tapasimme, jatkoi Erkki.
— Ei kai neiti Vaarantauksen isä ollut rovasti? — Rouva Haaramo näytti melkein hätääntyneeltä.