Kyllikki tunsi taaskin punastuvansa. Hän tapaili sanoja. Mutta ennenkuin hän ehti vastata, kiiruhti Erkki selittämään, että rovasti Ask oli ollut Kvllikin kasvatusisä.
Emäntä kehoitteli nuoria ottamaan kahvia. Se oli jo jäähtymisen vaarassa. Sitten hän rupesi suosittelemaan paikan nähtävyyksiä. Erkki ottaisi kai ohjatakseen Linnakalliolle, josta oli kaunis näköala.
Lähdettiin heti kun kahvit oli juotu. Kyllikki kulki etumaisena, Erkki hänen rinnallaan, Alma ja Eeva heidän takanaan huomioita tehden. Pihalle ajettaessa olivat tytöt ullakkohuoneen ikkunassa nähneet Erkin ylioppilaslakki päässään. Ja heidän toiveensa illan suhteen olivat tuon valkolakin johdosta melkoisesti valjenneet. Mutta nyt heitä harmitti. Heitä oli kohdeltu aivan kuin pikku lapsia. Tuo ylioppilas ei näkynyt huomaavankaan muita ihmisiä kuin Kyllikin.
— Kuule, ne puhuvat mäenlaskuista, käpylehmistä ja kuusijuhlista! —
Eeva tuuppasi Almaa kylkeen. — Ihan kuin pikku lapset!
— Ja katso, kuinka se hyppelee kulkiessaan! Luulee ehkä olevansa tanssiaisissa.
— Ja nyt ne puhuvat siitä, että hän on hakenut virkaa!
Tytöt nykäisivät toisiaan käsipuolesta, kun kuulivat Erkin ja
Kyllikin makeasti nauravan.
— Mokomakin ilo! Opettajaksi maalaiskansakouluun!
Puiston polku teki käänteen ja tytöt näkivät Kyllikin kasvojen säteilevän iloa hänen kääntyessään Erkkiin päin.
— Niin, niin, pian on ehkä seisottava luokan edessä ja vasta sitä itse istui lasten joukossa! Muistatko Erkki, kun sinä kerran sait arestia?