Pyyntöön suostumista kannatettiin yksimielisesti. Senjälkeen siirryttiin asiasta toiseen, kunnes kaikki käytännölliset kysymykset olivat selvillä. Silloin piti pastori pienen loman, korjasi pari kertaa kalvosimiaan ja lausui senjälkeen hartaan toivomuksen, että kaikki kysymykset, oli ne tärkeitä tai vähäpätöisiä, helppoja tai vaikeita, ratkaistaisiin yhtä yksimielisesti ja tyynesti kuin tähän astiset. — Juuri tänään oli hänen velvollisuutensa kajota erääseen hyvinkin arkaan kysymykseen. Hänen tietoonsa oli nimittäin tullut, että pitäjällä liikkui ikäviä huhuja pitäjääseen viime keväänä valitusta Vaaramäen opettajattaresta. Hän tahtoi nyt johtokunnan jäseniltä kuulla, olivatko hekin tietoisia tästä ja tiesivätkö ehkä missä määrin näissä huhuissa oli perää.
Pastorska pyysi ensimmäisenä puheenvuoroa. Hänellä ei oikeastaan ollut mitään sanottavaa itse kysymykseen. Hän ei ollut nähnyt mitään sopimatonta. Mutta hänen kasvattajana täytyi huomauttaa siitä, miten tärkeää oli että nuorta itsestään paljon luulevaa ihmistä ajoissa masennettiin. Eräänlainen kasvattajatoimi kuului kieltämättä johtokunnalle ja siis myöskin jokaiselle sen jäsenelle. Siksi ei tällaisessa asiassa saanut olla leväperäinen. — Pastorska toivoi, että muut, joilla oli tietoja asiassa, nyt valaisisivat kysymystä.
Toinen katsoi toiseensa. Kukaan ei rohjennut alkaa.
— Rouva Siivonen, te olette sekä johtokunnan jäsenenä että ikään nähden vanhimpia joukossamme, sanokaa te ajatuksenne asiasta, kehoitteli pastori.
Martta Siivosen ohuet, lujasti yhteenpuserretut huulet aukenivat vähitellen ja vaivalla. Kasvoilla risteili suonenvedon tapaisia värähdyksiä.
— Mitään asiallista en minä tiedä. Omasta puolestani uskoin alussa sulaa hyvää neiti Vaarantauksesta, mutta olen tullut vakuutetuksi siitä, ett'ei hän sitä ansainnut.
Martta-rouva vaikeni ja piti pitkän loman. Muut johtokunnan jäsenet katsoivat kysyväisesti milloin toisiinsa, milloin Marttaan. Näytti siltä kuin hän itsekään ei olisi tiennyt pitikö puhua vai vaijeta. Toiset odottivat.
— Eivät ainakaan hänen miehiset tuttavansa seminaarin ajoilta puhu hyvää hänestä, sen minä tiedän. — Verkalleen auenneet huulet puristautuivat taas lujasti yhteen, ja Martta siirsi tuolinsa lähemmä seinää kuin tietoisena siitä, että hän nyt oli suorittanut tehtävänsä.
Lahtelan isäntä kiiruhti sanomaan ett'ei hän omasta puolestaan tietänyt mitään erikoista. Mutta totta oli, että asiasta puhuttiin pitäjällä. Ja ehkäpä täälläkin oli niitä, jotka voisivat kertoa enemmän.
Sandra-rouvan alussa hätääntynyt katse kirkastui. Hänen aikansa ei kuitenkaan vielä ollut tullut. Hilma Heponen käytti par'aikaa puheenvuoroa. Hän, koulun toisena opettajana ei varsinaisesti tahtonut ottaa osaa tähän keskusteluun. Mutta jos häneltä tietoja vaadittiin, oli hän valmis vastaamaan.