— Toisella kannalla olevilta naisilta vaaditaan paljon sisäistä rikkautta, huomautti Eerola. — Ne naiset, joilla on enemmän äidillisyyttä kuin intohimoa luonteessaan, saavat kyllä tyydytystä elämässä ilman avioliittoakin - toiset kai eivät.
Sonja sävähti punaiseksi harmista. Hän tunsi äkkiä kauheasti pettyneensä Eerolan suhteen. Tämä tekikin todella moukkamaisen vaikutuksen, vaikka olikin Martin ystävä.
Laiva laski samassa laiturin reunaan, ja vieraille tuli kiire hyvästellä.
Sonjalla oli kyyneleet silmissä, kun hän rannalta Martin rinnalla huiskutti lähteville hyvästiä. Eerolan sanat tuntuivat yhä pistävänä okaana hänen sisimmässään.
— Olipa virkistävää ja hauskaa kerran taas olla yhdessä, puheli Martti vetäisten Sonjan käden käsipuoleensa ja kääntyen kotiinpäin.
Mutta silloin pääsi Sonjalta itku. Hän oli sen tuntenut pitkin päivää. Martti oli ollut niin iloinen kuin ei vuoteen. Hänelle ei siis tällaisenakaan päivänä ollut iloa riittävästi vaimostaan.
Sonja kiskaisi kätensä Martin käsipuolesta ja rupesi kiivaasti astumaan eteenpäin. — Hän tahtoi päästä lapsensa luokse — itkemään.
Hitaasti, hämmästyneenä ja surunvoittoisiin ajatuksiin painuneena
Martti seurasi.
Eira istui käsitöineen lempipaikassaan, Martin äitivainajan omistamassa ja Martin hänelle lahjoittamassa vanhanaikuisen mukavassa, mahonkisessa nojatuolissa siihen kuuluvan samanlaisen käsityöpöydän ääressä. Molemmat olivat olleet vainajan lempikaluja ja kun Sonja täti Alfeltilta oli saanut täydellisen kaluston omaan huoneeseensa, oli Martti lahjoittanut nämä Eiralle.
Ikkunalaudakolla Eiran vieressä kukki muutamia kotona kasvatettuja krookuksia ja käsityöpöydällä vaalea hyasintti. Huoneen toisessa päässä sohvapöydällä seisoi suuri, täydessä kukassa oleva ruusu. Se oli vanhanaikaista suurikukkaista aitoruusunpunaista lajia ja täytti huoneen voimakkaalla ruusuntuoksulla.