— Jotka nyt ovat 16- ja 15-vuotiaita nuoria.
Sairas aikoi jatkaa jotain Martin puheeseen, mutta ankara yskänkohtaus esti häntä siitä. Kun viimein yskä ei enää tärisyttänyt hänen laihtunutta olentoaan, painui hän huohottaen, silmät puoliummessa ja otsa kylmänkosteassa hiessä takaisin vuoteelle.
Martti kumartui sairaan puoleen tiedustellen, voisiko hän jollain tavoin auttaa. Virkistävä juoma tekisi ehkä hyvää? Kai talossa oli ihmisiä, joilta sopi pyytää?
— Tuossa on vesituoppi. — Sairas kurotti kätensä ikkunaa kohden. Martti otti tuopin; pani kätensä sairaan pään alle ja koetti auttaa. Sitten hän tiedusteli, eikö saisi puolukkamehua tai jotain sentapaista tuoppiin pantavaksi. Vesi tuntui lämmenneen ikkunalla. Kylmä tekisi ehkä pahaa, mutta mehu virkistäisi.
— Ei, ei. — Sairas aivan hätääntyi. — Minusta on muutenkin vaivaa.
Uudelta vuodelta asti olen maannut tässä, enkä ole voinut tehdä mitään.
— Ja tässä ovensuussako vuode on ollut koko ajan?
— Niin, mitenkä muuten. Hyvähän tässä. — Sairaan poskille nousi entistään helakampi puna.
Martti vilkaisi pihalle ja tiedusteli sitten, eikö kotosalla ollut ainoatakaan ihmistä. Eivät kai jättäneet näin heikkoa sairasta aivan yksin.
— Kai Hilma — Viljamin vaimo. — Nythän on lypsyn aika.
Martti ei jatkanut puhetta siltä kohdalta. Hän käänsi sen toisaalle, itselleen vain luvaten tehdä voitavansa sairaan tilan parantamiseksi.