* * * * *
Toiset olivat asettumaisillaan aamiaispöytään, kun Martti tuli ruokailuhuoneeseen. Suuri hellyys ja vastustamaton halu osoittaa ystävällisyyttä kaikille täytti hänen rintansa hänen nähdessään perheensä koolla. Hän laski kätensä Sonjan olalle samalla kuin kepeästi suuteli tämän otsaa.
Pieni, miltei huomaamaton hymy karehti Sonjan suun ympärillä. — Sinä olet hellämielisellä tuulella, sanoi hän naurahtaen samalla kuin ohimennen karisti Martin käden olaitaan. Martti ei sitä huomannut. Hän nyökkäsi jokaiselle lapsista, asettui pöytään ja rupesi syödessään kultakin vuoronperään tiedustelemaan jotain sellaista, joka koski asianomaisen lähimpiä harrastuksia. Pikku Asra oli ennen muita valmiina ja hypähti lattialle. Silloin isä veti hänet puoleensa ja nosti polvelleen, — Isä on iloinen tällaisesta pienestä polvelle nostettavasta tessukasta, sanoi hän sivellen tytön selkää pitkin riippuvia kiharoita.
Samassa nousivat Sonja ja vanhemmat lapset pöydästä. Niilo Ensio vetäytyi ikkunan nurkkaukseen. Isä seurasi häntä, laski kätensä pojan olalle ja sanoi katsoen häntä lempeästi silmiin: — Minä olen tänään muistanut sitä päivää, jolloin sinä Niilo Ensio synnyit. Se oli ihmeellinen ilopäivä.
— Usko pois, sinä olit kaunis jo silloin! Ainakin näin minä sen. — Sonja katsoi ihastelevasti esikoiseensa.
— Sinä teit tulollasi meidät hyvin rikkaiksi, puheli taas Martti hiljaa ja hartaudella. — Sinä herätit paraimmat ajatuksemme ja hartaimmat rukouksemme eloon. Me rukoilimme sinusta kaiken sen täyttäjää, mikä meiltä itseltämme jää täyttämättä, kaiken sen parantajaa, missä me olemme erehtyneet. Me rukoilimme sinulle jumalanihmisen onnellista osaa.
Niilo Ensio käänsi katseensa isästä poispäin. Hän tunsi isän suuren hellyyden vastustamattomana voimana ja hänen tuli sanomattoman paha olla. Hän olisi tahtonut sanoa jotain. Ja samalla teki mieli kuin itkeä. Mutta kun tässä oli niin monta ympärillä.
— Joskus tunnet sinäkin ehkä samaa — pitkitti Martti. — Silloin ymmärrät, minkälainen on vanhemman mieli. — Isän katse aivan kuin hyväili — huolimatta siitä, mitä toissa iltana oli tapahtunut, ja josta isä oli murtunut ihan tajuttomaksi.
Niilo Ensio vetäytyi äkillisellä liikkeellä syrjään isästä. Hänen tuli sietämättömän vaikeaksi olla. Ja samalla teki kuitenkin pahaa, että jos isä ymmärtää väärin.
Hän kääntyi uudelleen isään päin, mutta tämä oli jo ruvennut mittaamaan "pikku poikia", joiksi Einaria ja Harria vielä kutsuttiin. Harri oli rohkea — Einar hidaskasvuinen. He olivat siitä syystä kiihkeän ankarassa kilpailussa.